torstai 27. maaliskuuta 2014

pientä pilkontaa

Tiistaina ulkokentällä Ansun kanssa treenimässä. Otin Avon palasia. kehääntuloja, liikkeen välejä. Laitettiin merkkejä häiriöksi ja kapulakin viskattiin maahan. Ei mitään vaikutusta, ihan superkeskittynyt. Poika alkaa oppia. Jäävien jäävää, kävelyjä. tosi hyvältä tuntui. Luoksetulon jättö myös, oli hyvä. loppuosaa, pikkuloikkaa on nyt saatu pienemmäksi paljonkin. tähän sain vielä hyviä vinkkejä Ansulta. kumarrus. Noutoa pohdittiin myös vähän. luopuu tosi hyvin kapulasta nyt, ja pitäs se nosto vielä fiksaa kuntoon ni ois hyvä. kiitos seurasta oli kivaa.

tehiksessä eilen vähän samaa teemaa, mutta muita palasia. ja jotta teema muutenkin pysyisi samana niin treenikamuna Charlotte :) kehääntuloja paristi. oli hyvät. jäävien pysymistä, kaukojen ekaa vaihtoa ja nyt myös pelkkää pysymistä. Noutoa pohdittiin enemmänkin ja nyt sitä nostoa. kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. C meni kapulalle muistuttamaan että nätisti pitää nostaa, ja tämä vähän hämmensi poikaa ja nostikin nätisti muutaman. kokeilin myös niin että palkka valmiiks maassa mun vieressä ja kapula kaukana. Tämä oli aika hyvä, kun joutui miettimään vähän, hidasti vauhtia selkeesti kun ajatteli. Nosto parempi. Ensi viikolla alkaa sitten kunnolla projetki nostot kuntoon.

Pitäähän treenikamuilla samis KeHut olla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti