torstai 23. lokakuuta 2014

ihan ku oisitte pidempäänkin kisanneet

Tiistaina taas vuorossa agitehiksen treenit. Jannea oli jäänyt vaivamaan edelliskerran treeni, joten samalla radalla jatkettiin nyt, tosin alkuun otettiin samaan pohjaan vähän irtoamis + peruskäännös + takaaleikkaus treeniä. Aivan mahtavaa perustreeniä. Jayn kanssa peruskäännöshommassa ei ollut mitään joten saatiin lisähaastetta ja piti tehdä sama takaaleikkauksella eli kiihdytys neljä suoraa, ja takaaleikkauksella kääntö toiselle suoralle (takana putkiansa). ratapohja tuolla aiemmassa blogissa. Takaaleikkauksissa vähän meinaa valua. ajoitusta vähän hinkattiin. Keskusteltiin myös rimoista, kun selkeästi rytmin muutoksissa ei malta vielä olla huolellinen. Janne tuumas että selkeitä koiran mokia, siinä mielessä että ei ollut mitään ohjausta juuri sillä hetkellä ja olisi pitänyt malttaa hypätä siististi. uusinnalla ei enää tiputtele.

ratapätkään sitten. takaakierroissa ei ollut mitään, meni todella hienosti ja Jannen kommentti olikin illan parasta antia. "teillähän kulkee kuin oisitte kisannut jo vuosia yhdessä, ihan mahtavaa yhteistyötä. Luotan koiraan ja uskallan jättää suorittamaan saksalaisessa ja pakkovalsseissa aivan huikeesti." ja tietty perinteiset "mutta yritäppä vielä aiemmin ja tarkemmin" ;)

Kepeille menokulma oli hiukan eri kuin viimeksi hyppy ennen keppejä oli selkeästi syvemmällä, ja kulman olisi pitänyt olla itsesasiassa helpompi, mutta eipä malttanut jay taipua vaan kiersi ekan kepin takaa. Tämä jäi vaivaamaan kun aikakin loppui ja jäähkälenkillä kävelin ulkokentälle ja tein muovikepeillä saman kulman ja ei mitään ongelmaa, eli onko se ongelma että ei osaa vielä hallissa tummilla puukepeillä tehdä vai mikä. vai onko ongelmaa. Jannen pohdinta oli, että kun vauhti on kasvanut niin taito ei ole vielä tullut perässä, että pientä treeniä vaan tuohon niin hyvä tulee.

Näillä eväillä sitten viikonloppuun. Olin ajatellut tänään käydä vielä vähän keppejä vahvistamassa, mutta kun tulee taivaalta tuota valkoista, niin voipi olla ettei iltapäivällä ole kesärenkailla asiaa minnekään.

eilen sitten tokotehiksessä häiriöt. Kävin lämmittelynä tekemässä piip testin, joka oli agitehisporukalle haasteena heitetty. ihan kivasti meni, kai. en oo koskaan tuollaista tehnyt, mutta nyt kylmiltään 9 minuuttia, ja oisin kyl jaksanut itseasiassa ainakin minuutin juosta, mut kun oli meitä enää kaksi juoksijaa jäljellä niin ajattelin sitten lopettaa. siitä sitten suoraan häiriöihin. Jaylle ruutuunmenossa merkkihäiriötä ja liikkurin käskyt, eipä nähnykkää niitä muita merkkejä. liikkurin käskyillä vähän nyki merkillä. suora palkka ruudussa. sitten luoksetuloon toinen koira häiriöksi tekemään noutoa. eipä häirinnyt. samaa kaukoilla, ja ei osannut s-i vaihtoa vaan meni maihin. selkeästi häiritsi siinä se noutokapula ja ei pystyny istumaan. isoilla avuilla sitten onnistui. Paikkiksia tehtiin myös. poistuttiin ensin taakse ja ulos, no siinäpä Jay kääntyikin mun perään mutkalle, kävin korjaamassa. seuraava toisin päin ja oli tosi hyvä. pitää ottaa lisää tuota taakse menoa. Olipa taas kivat tehikset. molemmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti