Leikkiminen on nyt meidän teemana ollut kaikessa, ja sama jatkui viikonlopun. Aamulenkillä leikitään, illalla leikitään, siinä välissäkin vähän. Eli siis se lelusta luopuminen ja jännitteen lisääminen, jotta saan sen oikeen asenteen myös kaikkeen tekemiseenkin. Ei sillä että Jayllä ois asenteessa mitään puutteellista, mutta haluan että myös se leikkiminen sujuu niinkuin haluan. Mulla on omat kriteerit ja tavoitteet mihin pyrin ja sitä kohti mennään. Jayn vatsavaivat ovat menneet, ja samalla on päästy myös ruokapalkalla treenaamiseen. Pa alkaa tulla jo ilman apuja, varsinkin sisällä. Ulkona tarttee selkeesti vielä enempi tukea siihen mitä halutaan. Pyrin edelleen pitämään sessiot mahd lyhyinä ja kivoina. I-M vaihto on hidas ja sitä on ruualla hinkattu, kun lelusta ei ollut vielä siihen apua. toisinpäin on ihan super (argh mikä kirosana, mutta sopi tähän kohtaa parhaiten). S-M hinkataan jumppata kuten takaisinpäin. I-S on edelleen hop ja se saa olla vielä aika loikka. Paikallaoloissa oon alkanu lisätä aikaa/häiriötä vuorotellen. Tosi hyvin kestää kaikki käden heilutukset ym ja vapautuu vasta sanasta. piilossaolot kestää jo hyvin 30sekkaa. lisään ja vähennän randomisti aikaa. Olen myös kasvattanut matkaa palkalle, jopa niin että palkka voi olla kulman takana ja silti pitää pystyä olemaan. Myös häiriökävelyt taakse on ohjelmassa, ja toimii hyvin. vapautus ilmeestä.
Sunnuntai iltana käytiin pikaisesti Jessican kanssa treenimässä ja katsottin lähinnä leikkiä, joka on kuulemma aika hyvällä mallilla. Lisää vaan sitä jännitettä ja sen siirtämistä esim seuruuseen. Tähän taas se "kyl meil kotona onnistuu" ja niinhän se on. Nyt oli vieras kenttä ja ihmisiä ympärillä ja silti tyyppi vaan tarraa leluun heti kiinni ja alkaa leikkiä. Mä niin tykkään tosta asenteesta mikä Jayllä on kaikkeen. Se on JEEJEE! Eilenkin pomppi kuin aropupu kun näki ihmisiä, ja ne loikat on sellasi puolen metrin korkuisia kenguruloikkia, ja sitten heti vaan mun kanssa tekemään hommia ja ihmiset unohtuu. Mahtavaa. Ruutua kokeilin eka kerran lelulle. Ei yhtä hyvä kun namikippo. Tosin epätasaisin maasto saatto vähän hämätä, kun ei nähnyt narua maasta. Oli kiva katsella myös mummon treeninimistä ja miettiä mitä kaikkee ominaisuuksia sieltä tuleekaan Jaylle. Oli aika kivannäköistä. Mulle tokossa koiran ilmeellä on suuri merkitys, toki niitä kriteerejä unohtamatta. Tällä hetkellä ainakin menossa oikeaan suuntaan. Joku voi sitten luvan kanssa potkaista, jos unohdan tämän.
Agia ei olla sisällä tehtyjen ohjaustreenien ja puunkiertojen lisäksi tehty. Muistin tuossa juuri, että mullahan ois parvekkeella se putki tosiaan. Pitäskin tuoda sisään sulamaan. Mutta eipä meillä kiire ole esteille. Ohjaukset kun rakennan kotona kuntoon, niin ei tartte vähäistä halliaikaa siihen käyttää. Sylkkärit, valssit, persjätöt toimii jo tosi hyvin kotona ja omassa pihassa. Tosi hyvin lukee liikettä ja hakee katseen. Luulen että tästäkin tulee aika hyvä. Tällä hetkellä en enää osaa sanoa kummasta tulee meidän ykköslaji, jotenkin tuo tokoilu Jayn kanssa vaan on niin kivaa, että toivottavasti muistan käydä siellä agikentälläkin (no joo ehkä tähän vaikuttaa moni muukin seikka, ja kohta pääsee uloskin)
Agi on muutenkin tällä hetkellä mulla vähän kaikilta osin tauolla tai ainakin hyvin vähissä. Koulutusryhmää kaksi kertaa vielä. Niin, ja mulla ei oo kisakoiraakaan tällä hetkellä, niin vaikeahan sitä on harrastaa. Omat koirat on joko sairaseläkkellä tai ei valmiita, ja lainakoirista Arttu on vielä saikulla, ja Stellan kanssa en enää jatkossa kisaa. Tämä on harmittanut kovasti, mutta kunnioitan Pirjon päätöstä vaihtaa ohjaajaa toiseen Stellan loppu-uralle. Olisin kyllä ollut tosi halukas vielä jatkamaan, mutta aina ei päätöksiin voi riittävästi vaikuttaa. Katsotaan nyt sitten miten menee Myyn kanssa, josko joskus saisin muutaman startin juosta sen kanssa, lupaavalta vaikuttaa ainakin parin treenin perusteella. Ja tosiaan Arttu on varmaan voimissaan jo ulkokaudeksi, jos ei Päivi uskaltaudu itse kisaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti