maanantai 16. syyskuuta 2013

Rauhaisaa eloa ja keppi treeniä

Viikonloppuna tuli otettua treenien suhteen vähän iisimmin. Tosin tämä ei tarkoittanut että ihan totaalilepoa olisi ollut. Normi aamuiltaruoka treenaukset. Olen ottanut nyt enempi niitä vasempaan ja tk vasempaan treenejä jennin ohjeilla, ja alkaa tuottaa hedelmää, näyttää jo kotona kivalta. Kaukoihin on myös tullut treenattua etäisyyttä. Nyt pystyy jo kaikki vaihdot tekemään parin metrin päästä.

Lauantaina metsälenkillä Jay päätti että haluaa treenata jotain ja toi kepin heiteltäväksi. eli keppitreeniä luvassa, eli suomeksi keppi oli se palkka :) Aivan superit kaukovaihdot jostain 5-7m päästä. Yritin kuvata videollekin, kun Sara ja Selma makas vieressä ja J tekee kaukoja, mutta eihän ne sit onnistu kun toinen käsi ojossa kuvaan ja yritän vaihtoja tehdä. Seuruuta myös kepillä ja käännöksiä. Alkaa edistämään ja painamaan, mutta ei haittaa, oikee asenne korvaa puuttuvan tekniikan ;)

Otin pellolla myös vähän walkon ja lie down treeniä, ja maalin ympäri comebye ja away. aika kivasti oppinu ton lie downin. ja lähti myös nätisti kävelee walk onilla. kiva. vielä ne lampaat siihen mukaan, eikä nuo lammaskoirat.

Sunnuntaina illalla kun sanna palas hlasta mentiin sit ojankoon, ajatuksena agilitytreenit. Käytiin kumminkin ensin tokokentällä. noutoa puukapulalla ja nostoja, oli tosi hyvä. Metskulla vähän huonompi, ei vaan pysy vielä suussa. missähän se pikkumetsku nyt taas on, kun oli vaa norski repussa. Vähän jääviä kuunteluna oli tosi hyvä, jopa sannalle kelpas taas. Hyppyä, irtoomista, pysymistä. pallojumilla. Lopuksi vielä ruutuun meno, oli taas ihan kymppi. Sitten halliin treenaa agia, mutta mitä ihmettä, halli oli ihan tyhjä. siis ei vaan treenaajista vaan myös esteistä, eipä tullu mieleen että talkooporukka ois siivonnu esteet pois kun asennetaan viikon päästä uusi matto 1-3 kentille. eipä ollu näköjää pinseriporukallekaan info mennyt kun yhtä ihmeissään pihalla pyörivät. No pienet lenkit sitten.

Tänään piti mennä tokoileen, mutta peruuntukin treenit, niin pitkällä lenkillä vain käytiin. No otettiin taas sitten sitä kivaa keppitreeniä, kun Jay löysi sellaisen metrin mittaisen halon. Tosi hienosti lähti nyt tekee käännöksiä, kun ensin oli edistänyt koiran mitan vähän aikaa. mah oli hyvä. sivulle tulo treeniä leikin kautta, tämäkin alkaa nopeutua kivasti. ja tarjoaa kyllä pa:ta koko ajan kun ei tapahdu mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti