Keskiviikkona tehiksessa kisamaiset. Sitä ennen kuitenkin tiistaina kauan odotettu päivä jota jopa myönsin jännittäväni eli luustokuvauspäivä. Anna-Leena oli varannut meille kimppatarkin Lohjalta, ja sinne oli suunta. Ajankohta oli aika hyvä, kun veljekset täytti juuri eilen 14kk. Samaan syssyyn sai vielä rokotuksenkin otettua. Neo meni ensin, kun toinen oli mennyt hampaansa katkomaan törmäillessään. Jay perästä. Jayn nukkuessa tuli jo Anna-Leena hihkuen riemusta, terve poika. Jännitys vaan kasvoi, tuli mieleen kuvauksen Selman kanssa mevetissä kolme vuotta sitten, jolloin maailma kaatui hetkellisesti kyynärien kolmostuloksen vuoksi. No nyt sitten Jay kameran alle. Kuvattiin kaikki mahdollinen. Ensin katsottiin tietty polvet, ne ok. Sitten selästä kolme kuvaa (virallinen), olat (ep.vir), kyynärät (vir) ja lonkat (vir). Lääkäri vielä kysyi kun pyysi mut kuvia katsomaan, että tämäkös oli se leikattu velikoira (kun Anna-Leena oli maininnut yhden veljen ocd leikkauksen) ja mä melkee jo romahin, kunnes tajusin sanoa heti että ei se oli toinen veli, johon lääkäri totesi "mä jo ihmettelinkin kun näissä kuvissa ei näkynyt mitään". ei tartte pelotella. Kaikin puolin terve poika. Toinen lonkkamalja aavistuksen matalampi toista, joten katsotaan minkä kirjaimen ne sille arpoo, mutta pääasia että mulla on terve koira! Olat oli tosi siistit ja kaikki muukin täydellistä. huoh, kivi putosi sydämeltä, ja nyt saadaan luvan kanssa sitten treenailla agilityäkin oikeesti.
Sitten sinne kisamaiseen. Jay oli edellispäivän nukutuksen jäljiltä aika outona. Ehkä lenkittömyys ja pitkä nukkuminen ja jännä paikka vähän sotki pienen miehen maailmaa. Mulla oli nimittäin kisakaverina aika ylivilkas poika. Joka paikka ois pitänyt käydä tutkimassa. Kentälle jätetty ruutu oli taas aika paha, ja onneksi treenikaverit tajus sen korjata pois ekan liikkeen jälkeen, kun meinas mennä ruudun kyttäilyks. Sitten piti tarkistaa piilo, oisko siellä lelua (treenattu nyt paikkiksia lelun kanssa), Sitten ois pitäny mennä Aalle, sitten PK aalle(!), sitten puomin kontakti veti puoleensa. Eihän noita tietty tartteis jättää pitkin kenttää levälleen, mut minkäs teet. Sitten Jay keksi napata luoksetulon merkin jo suuhunsa. Vilkuili myös kovasti viereisen kentän suuntaan, jossa jälleen suht äänekkäitä koiria (huoh, meinasin jo avata suuni kovaäänisesti mutta hillitsin itseni). Mutta kokonaisuutena liikkeet oli ihan jees. jos noi häiriintymiset jättäs pois, ni tosi hyvin. Seuruu oli ajoittain tosi hyvä, jäävät oli hyvät, lt oli hyvä (tosin valui yhden askeleen), kaukot eka kertaa kisamatkalta kisamaisesti ja ne onnistui (ekaan tupla kun katsoi liikkuria), noudossa pysyi, mutta tiputti kapulan eteen ja katsoi "heitä uudestaan mä haluun juosta lisää"-ilmeellä. Päästiin tekemään Ripan avuksi paikkistreeniä, ja oli ihan kiva, vähän vilkuili uutta vieruskaveria oudoksuen (varakoirakko Nelli-villis oli vieressä), että mikäs tuo pikkukoira on, muttei välittänyt tämän piippailusta (tai jotain levottomuutta siel oli). Ylipäänsä Jay oli sellai joka paikkaan sinkoavan oloinen, mutta laitetaan se nyt ton nukutuksen piikkiin. Jos toistuu niin sit pitää olla jo huolissaan, et sainko mä sieltä jonkun adhd koiran itselleni.
Viikonloppuna sitten renkaan näyttöön, katsomaan. ja sen jälkeen jos kävis katsomassa saisiko Jay itselleen liikkumisvälineen treenipaikasta toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti