maanantai 3. marraskuuta 2014

loppuviikon treenailut

Tulipa viime viikolla taas treenattua ihan reilulla kädellä.

Ke tehiksessä paritreenit. tein omalla vuorollani ohjatun merkkiä,  tunnaria, perusasentoa vähäsen. Merkille nyt alkanut tehdä lisää vauhtia. Tunnarissa pitää saada toistoja ja rutiinia reilusti lisää, jotta tulee varmuutta omaan. Kiva kun oli appari käytössä.

To Maijan kanssa ojangossa. luoksari, ruutu, tunnari, hyppynouto. Maijaltakin tuli sapiskaa perusasennon auttamisesta. hyihyi. luoksarissa mietittiin taas suulliseen takaisinvaihtamista. takapalkka toimi yllättäin tosi hyvin. Tunnariin saatiin vahvistusta kivasti. Ruudussa kandeis kuulemma opettaa se paikan korjaaminen vielä erikseen. alkanut mennä takaa yli.  vitsi että Nyde on magee!

Su Sannan kanssa ojankoon treenailee. Jayn kanssa luoksarin stoppia, ruudun paikkaa, ohjatun merkkiä. Piti mellkein alkaa vääntämään. Kapulat hidastaa nyt. ajatus siellä. Luoksarin stoppi nyt hyvä. takapalkka toimii ja suullinen. Tunnaria vain kerran oli ihan superhyvä ja varma. treeni auttaa.
loppuun vielä pienet agipätkän Jayn ja Hupsin kanssa. mä siis molemmilla hiphei. Taitavia ovat molemmat koirat.

Tällä viikolla taas kahdet agitreenit ja yhdet tokot. eli vähän löysempi viikko.

Treenaaminen on kivaa ja kisojen odottelu tuskallisen pitkää. yksi kisaton viikonloppu ja himot kasvaa hurjasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti