torstai 20. maaliskuuta 2014

Tsaukkilassa tiimeilemässä

Tänään käytiin mm-tiimiporukalla tsaukkilassa treenailemassa. Eilen oli myös Marin valkut taas. Olin valkannut aiheeksi jäävien tsekkauksen, kun on vähän taas löystymistä kriteereistä liikkeellä. Perusjuttuihin paluuta tuli läksyksi (joo tiesin kyllä jo, hyvä että joku muistuttaa) ja parin toiston jälkeen näyttikin jo tosi hyvältä. Luoksetulon stoppia katsottiin myös, ja näytti kuulemma tosi hyvältä. pitää muistaa läpijuoksut. Lopun perusasentoihin tuli kivat vinkit myös, ja heti käytäntöön.

Tänään siis tsaukkilaan. Jay on nyt päässyt jo janakkalaan, lempäälään, heinolaan, ja nyt tsaukkilaan uuden paikan treeneihin ja edelleen näyttää tosi kivalta. Mukava mennä sitten vuoden parin päästä isoihin kisoihin kun on käyty eri paikoissa jo tekemässä kivaa ja helppoa. Ja ruutukin löytyy paikasta riippumatta.

Tänään otin taas avo juttuja avuilla ja palkalla. Vieras liikkuri, Jaylle, seuruuta, eipä välittänyt liikkurista tai tuomarista mitään, mutta raukalla oli massu ihan sekaisin, kun oli eilen päivällä vetäissyt kaksi tai kolme pussillista hupsin treeninamei mm sydämiä pussillisen. Kiitti vaan sille joka niitä jättää pöydälle kerrasta toiseen. Ei sitten meinannut pystyä istumaan ensin tuosta syystä, mutta kun käytiin pihalla vähän tyhjennyksellä, alkoi homma luistaa jo hyvin. Kiva että toisella on masu sekaisin, ja tekemiseen se ei vaikuta mitenkään. Lähtiessä onnistui hyppäämään vielä peräluukkuun, kun oli enempi intoa kuin älyä mennä autoon, siitä seurauksena kunnon naarmu silmäkulmassa :( Seuruu oli nyt tosi hyvää, pallopalkka toimii tosi hyvin, kiitti Pia. Liikkeestä maahan avulla oli jees, luoksetulossa ennakoi tosi paljon stoppia, kun tiesi että on pallo toisessa kädessä. Seisominen oli hyvä. Hypyn loppuosassa paljon pienempi loikka sivuun. Kaukoissa ei välittänyt liikkurista ja teki kaikki vaihdot, tosin vähän ehkä tahmeesti, johtunee lelusta taskussa.

Toka setissä luoksetulon jättöjä, ettei valahta tai reagoi liikkuriin, nämä oli hyvät. Noudon heittoja, vapautus leluun, tosi kivasti. Tämä auttaa kyllä tuohon noutoon ihan varmasti. Nyt jo fokus enempi minussa kuin kapulassa. Ruutu vielä. Merkin ympärillä oli ruutunauhaa ja tämä oli jaylle ihan uusi juttu, ja tarjosi merkkiä nauhalle. Otin nauhan pois ja oli ok. Ruutu löytyi vaikken ollut näyttänyt. Joka hallissa on ruutu löytynyt ilman näyttöä. mahtavaa.

Paikallaoloja otin kaksi, toisen kun muut istui. Oli vähän vilkaissut vieressä Kitaa, mutta muuten oli ollut aika kiva. Ai niin jalkaa oli liikauttanut.

Lopuksi vielä uuden paikan aksaa, kun piti kasata turkulaisille rata takaisin piirroksen mukaan, outo sääntö. Uusi a, keinu ja puomi, oli ihan piece of cake. Hiekka-alusta myös ihan normia. Oikeestaan tykkäsi tosta alustasta jotenkin. rimat oli lopussa vielä 60 ja meni ihan kuin vettä.

Kiva reissu, vielä ojangossa kimppatreenejä pääsiäisenä, sitten jäädään odottelee ulkokauden kehätreenejä eri porukoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti