torstai 27. marraskuuta 2014

miksei joka keskiviikko vois olla näin

Olisipa mahtavaa kun voisi joka viikko pitää keskiviikon vapaata ja mennä Turkuun treenaamaan Ellun tykö ja sitten illlalla tokotehistreeneihin mahtavien tyyppien kanssa.

Elikkäs ensin aamulla agilityä. Saatiin valita kahdesta pätkästä toinen ja sokkona tuli arvottua punaiset numerot. eli pikkasen lyhkäsempi pätkä, ei ollut kuin 27 estettä. aika vauhdikasta menoa. Alkuun tietysti jo tavaksi tullut sivuirroitus. eikä muuten ollut mitään ongelmaa. Todella upeasti, molemmat koirat meni sen kohdan. Sanna oli palannut siis Hupsin ohjaksiin. Nurkassa oli tiukka käännös puomin alta putki ja hyppy josta puomille, piti kattoo että koira osaa linjaa puomille suoraan. Jay osaa nämä aika hyvin. Puomi oli aika nätti. siitä jatkettiin vauhdikkaasti. pitkiä välejä ja jarrutusta, nämä on kivoja kun pääsee luukuttamaan. vähän käytiin epämukavuusalueella, kun piti kulmassa tehdä sylkkäriä kovan juoksun päälle.

tein pienen videonpätkän ekasta setistä.

loppusetissä jatkettiin siitä mihin tuo video loppuu. eli alun hyppyjä ja putkeen takaleikkauksella. taas vähän eri ohjausta kun mitä normisti teen. siitä takaakierto, pari hyppyä kepit ja puomille. eli päästiin maaliin asti :)

Kotiin syömään ja lepäämään, ja sitten illaksi Ojankoon tehistreeneihin. häiriöt ohjelmassa. ryhmä oli jaettu puoliksi, mutta itse tykkään olla koko illan paikalla ja auttaa muita, joten menin jo kuudeksi. oma vuoro vasta myöhemmässä setissä. pääsinkin heti treenaamaan kun Anna tarvitsi paikkishäiriötä. joten menin tekemään jayn kanssa istumisia ja vapautuksia kun Devin teki paikkiksia. Eipä mennyt Jay maihin vaikka Jenni yritti nenän eestä vetää, heitteli kapuloita, leluja ym Devinille siis, mutta Jay istui vieressä. Aivan mahtavaa. Välissä oli vielä paikkikset jotka otin istumisena molemmat, tässä kohtaa jay hämmentyi ja meni toisessa istumisessa maihin, tuumasi kai että mehän tehtiin just istuminen en mä voi enää istua. kävin korjaamassa ja kesti taas tosi hyvin. Jenni tuumas että näytti istuessaan herra huolettomalta, eli ei kovin vakavasti sitä istumista ota. vein nyt lelun piiloon.

omassa setissä ensin ohjatun liikkurin kapuloiden heittelyä. eli sitä ennen kun liike alkaa, siirtymä aloituspaikkaan ym. ei ollut nyt niin pahasti kiinni, mutta kyllä piti vilkuilla. sitten vaihdettiin kapulat maahan ja merkiltä ruutuun, kapuloiden ohi. olipas pojalla vaikeeta. piti tarjota joka kapulaa suuhun, mutta irrotti aina nätisti ja lopulta meni ruutuun. kun vietiin palkka ruutuun niin ei enää nähnytkään kapuloita. eli aloitettiin liian vaikeella. Zeta, Senni käveli metrin päässä takana kyttäämässä. Istuminen edelleen vaikee, ja muut tosi hyvät. istumista vaan lisää. Sitten seuruuhäiriköintiä. Senni oli ihan koirassa nenä kiinni ja käveli perässä. Tässä oli aika hyvä. skarppasi monessa kohtaa tosi paljon. niin ja olihan siinä liikkurin höpöttelytkin vielä päälle. mitkä kuuntelin välillä ja välillä en.

Tosi kivat treenit, ja paljon oli taas karkkia tarjolla. aamulla vein Turkuun namia ja illalla syötiin tehistreeneissä.

Nyt sitten koepaikan metsästystä ja agikisojen odottelua.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Jay kolmasluokkalainen ja evl korkattu

Otsikko kertoo tärkeimmät.

Lauantaina hskh tokokoe, ja torstai iltana sanna sanoi että nyt ois perutuuspaikka tarjolla, ja perjantai iltana sitten päätin, että mennään nyt sitten kokeilemaan sitä kisaamista, kun on niin kova polte päästä. Liikkeissä toki on vielä paljon hiottavaa, mutta ei mitään mikä pilaisi suoritusta totaalisesti.

Räsänen tuomarina ja Carita liikkurina, joten tosi kivasti nekin. Saatiin tiukka arvio tämän hetken osaamisesta ilman pilvilinnoja, ja liikkurointi on pro tasoa, mikäs sen kivempaa.

Kaikki liikkeet putkeen paikallaolot vikana, joista vielä istuminen ihan vikana.

Aloitettiin Zetalla, jossa on ollut ongelmaa istumisen kanssa, ja istuminenhan siellä oli ekana. Ja ei istunut. eipä yllättänyt, joten homma jatkui. tästä tais tulla 6. kulmat oli ihan jees, ja stopit muuten ok.

Luoksetulo. Maahan ok. stoppi valui ja valui. ainakin kolme askelta. maahan ihan jees, voisi olla paljon parempi toki. Tästä tais tulla 7

Kaukot, tämä mennyt kyllä tasaisesti eteenpäin koko ajan. pieni etenemä s-m vaihtoon, 7

ohjattu. jäi tosi pahasti caritaan jumiin jo siirtymässä. eipä haitannut, hyvä merkki, vähän ruma nosto, inasen vino pa. riittakin tykkäs 9

Seuraaminen. olipa pitkät suorat, tuntui ikuisuudelle. käännökset oli nyt hyviä, juoksu ja hidas tosi hyvät. normia pitää ny parannella paljon ja pa kuntoon. läpsyttelyt kaikesta pois. ja voishan sille koiralle muistuttaa välillä että seurataan. 8. ihan hyvät pisteet kyl.

ruutu. bongas ruudun ja meinas jumittaa. merkille inasen tahmeesti, nopee ruutuun meno, mutta nyt sitten ei menty maahan, ennenkuin tokalla käskyllä, stoppi oli kyl tosi magee. loppu ok. 8

tunnari. tuijotti riittaa tosi pitkään, vielä kapuloille mennessä, haistelut tosi hienot, ja varmasti oma. pureskeli huolella. 9. so happy!!!!

metsku. hyppäs suoraan sivulta yli ja jalat eellä laskeutu kapulaan joka sinkosi sinnetänne, loppu hyvä. 9!

sitten paikkikseen, ei tarvinnut pitkään oottaa sitä kun oltiin vikana vuorossa. Aamulla piti taas ärsyttävät 2h oottaa omaa vuoroo.

makuu. vähän hitaasti alas. muuten ok 10.

istuminen. no voi huoh. jäi ehkä vähän leveään asentoon, ja niin sitä sitten mentiin maahan 23sek kohdalla. 0

jäi sitten ykköstulos saamatta istumisen vuoksi. 228 EVL2. mutta koe meni ihan mahtavasti noin muuten. eka evl ikinä itseltä, ja noin hienosti mentiin. oli tosi kiva kisata, ja nautin kyllä. löysemmällä tuomarilla ois varmaan ykkönen irronnut heittämällä tuolla suorituksella. tosi paljon hyvää, ja jonkin verran korjattavaa. kohti uusia kisoja.

video

sitten kohti sunnuntaita ja agikisoja...

Sunnuntai aamuna kohti Riihimäkeä ja kylmää Riman hallia, tuomarina Reetta. olipas kiva mennä Reetan radoille eka kertaa. olin ilmonnut kahdelle kun hypäri nolla jo löytyi.

eka rata. Olin tehnyt aika hyvän suunnitelman ja kaikki näytti hyvältä, mutta..

voishan sitä putkeen irrota. Jay oli menossa nurkassa putken sijaan jo kepeille, ja tästä kielto. Meni fiilikset ja lopetin ohjaamisen ja lopussa sitten hyllytettiin. olipas paska asenne mulla ja soimasin itseäni pihalla pitkään, ja Reetan kanssa juteltiin ja Reetta soimasi. Sanna soimasi. Sain onneksi tokalle radalle nöyremmän fiiliksen ja korostin itselle että nyt ohjaat varmasti ja tarkasti, ei tartte olla nopein nyt kunhan olet tarkkana. Alussa tulikin yksi tosi nopee nolla ja tuumasin että mä otan kyllä kontaktit satavarmaan, ja niin tein. valssit valui, kun annoin valua. mutta tehtiin todella nopea rata muuten. kontakteilla seisotin varmaan 5sek. ja voittajalle ja tokalle (saman ohjaajan kaksi koiraa) hävittiin se pari sekkaa about. etenemä 4,5 paikkeilla silti. ja niinpä me sitten startataan Jayn kanssa ensi viikonloppuna MAKSI 3 LUOKASSA!!!! JEEEE! ei vitsi mä olen onnellinen! ja mikäs sen parempaa vielä että ne kolmoset korkataan seuran omissa kisoissa!

Molemmat seurat HSKH ja LÄGI olivat tosi avuliaita ja sain vielä kolmannet startit sovittua molempiin.

video

40 starttia siihen meni (joku 15 eri kisapäivää). aikaa 5kk ensimmäisestä startista juhannuksena. Jay täyttää vasta joulukuussa 2v, eli on muuten aivan uskomattoman taitava koira mulla käsissä. nollaprosentti 15. kaikki muut nollat tuli voitoilla ja vika varmistellen kolmannella sijalla.

tässä kertauksena kaikki kuusi nollaa :)

torstai 20. marraskuuta 2014

välillä onnistuu ja välillä ei

Maanantaina treenivapaata, ja pääsi juoksulenkille pitkästä aikaa. lenkki alkoi vain vähän ikävämmissä merkeissä, kun oltiin kävelemässä kohti metsää, pääsi 10m päässä hihnan läpi karkuun vinttikoira (ehkä whippet?), joka ampaisi suoraan Jayn päälle. Enpä olisi ikinä uskonut että vinttari olis aggressiivinen, saatikka että joku haluais jayn päälle käydä. Vieressä hölmistynyt Hups vain katseli. Onneksi ei päässyt kunnolla iholle asti vaan sain ensin jalan väliin ja yritin työntää kauemmas koiraa, joka yritti vain hanakammin käydä päälle ja murisi mullekin. Joten eikun käsi väliin ja niskasta kiinni. nappasi sitten hampaansa mun ranteeseen, josta muistona kivat mustelmat kädessä, onneks oli paksutakki päällä. Kunnon ote koiran niskasta sai sen sen verran sävähtämään että painui omistajansa luokse joka seiso kuin tatti siellä 10m toisen koiransa kanssa, että kiitosta vain Topi- vinttari ja omistajasi. Jay kävi jonkin verran kierroksilla lenkin ajan. ja nyt parin päivän jälkeen on kyllä taas ohittamisissa selkeästi varautunut lyhytkarvaisten koirien kohdalla. Kiva homma. Jay joka rakastaa kaikkia ja kaikkea.

Tiistaina sitten ojanko iltaa. Kotiin, lenkille, ojankoon, lämppä, ja agitehistreenit. Jannella ratatreeniä vielä luvassa. Samalla pohjalla kun viime viikko, mutta eri järkkä esteille. Kiva ja nopea rata, jossa taas tosi vaikea keppikulma. Sain kerran menemään radan sujuvasti läpi, oisko tokalla yrittämällä, harmittavasti kolme rimaa tippui kuitenkin. Rimat tippuu nyt kulmissa missä pitäs lähtee kiihdyttämään. Lisää vaan treeniä ja malttia. Keppien kanssa tapeltiin sitten koko toinen setti. Ei vaan taivu. Mietin jo että onko jumissa tai jotain kun ei taivu.

Siitä sitten kiirellä jäähkäämään ja kouluttamaan tehiskouluttaa treeniryhmää, jota vedetään koko talvi tehisryhmällä. Kivoja koiria. ja siitä sitten kiireen vilkkaa Prisman nurtsille, jonne olin sopinut Jennin kanssa tunnaritreffit. Olin sen verta ajoissa että ehdin 5min treenatakin ennen jennin tuloa. Jay oli ihan superinnoissaan ja täpäkkänä. Ampui suoraan sivulle ja seuruu oli ihan superia, samoin stopit mitä otin kierroista, ja kaukoissa myös oli tosi kivana. Se tunnari sitten. sai ensin katsella kun Riemu teki omansa ja sitten pääsi itse tekemään, ja teki ehkä hienoimman tunnarinsa ikinä. Superkovalla vauhdilla kapuloille, siisti jarrutus, haistelut ja oma ylös arpomatta ja kovaa takas sivulle. 10 pistettä, jeejee.

Eilen tokotehiksen paritreenit ojangossa. Jay loppupäässä, ensin pääsi tekemään paikkikset. Istuminen on nyt kyllä ihan mahtava. Ei hievahdakaan (vakoilen kameralla piilosta) ja on kuin tatti. tosi ryhdikäs. etupalkka rules. Makuu on myös tosi hyvä. maahanmeno sais olla vielä nopeempi. Omalla vuorolla sitten ensin zetaa, ja sain kovasti kuittailua mun istumiskäskystä, mutta näillä mennään. Istuminen on nyt zetassa ihan hukassa, ei toimi ei sitten millään. Maahanmenossakin pientä jähmeyttä. plaah. Sitten luoksaria, tämä oli hyvä, ei reagoi liikkuriin mitenkään, hyvähyvä. Tunnaria. no voi huoh. kolme yritystä kaikki persiilleen. Mietin jo että olenko tuosta pussista ottanut ja laittanut takaisin omia. koska oli todella epävarma ja nosteli jokaista kapulaa, vaikka miten menin lähelle auttamaan. Kokeiltiin sitten Jennin kanssa odotusalueella Jennin kapuloilla, ja oli ihan eri koira ja teki todella varmasti töitä. Ulkona jäähkäillessä vähän jääviä vielä keppipalkalla, ja osasihan se. eli se on tuo liikkeenomaisuus ja liikkuri joka sen sotkee.

Kotona illalla vielä jääviä ja toimi. Aamulla sama homma namilla ja toimii todella hienosti. Eli nyt vain vahvistellaan namilla lisää kuurina. kuuntelutreeniä. erottelua. Tunnarissa paluuta takaisin helpompaan ja UUDET kapulat.

torstai 13. marraskuuta 2014

kiirettä pitää

Alkuviikko taas menty aika haipakkaa, lähinnä ojangon suuntaan. Maanantaina kouluttamassa omia, sekä tuuraamassa tokokoutsina. Tiistaina agitehiksessä tuuraamassa huippiksessa, siitä voipi lukea tuolta agitehiksen blogista (kun otin myös sen tuurauksen mukana blogivuoronkin), ke sitten pitkästä aikaa Janitalle, ja illaksi Ojankoon Marin oppiin. huh, nyt sitten saa luvan kanssa huilata loppuviikon.

Keskiviikkona tosiaan Janitalle Turkuun. Rata oli aika pitkälti sunnuntain Räsäsen radoilta napsittua. Olipa hauska kun kisoja kattellessa puhuttiin, että oispa kiva treenata noi ja noi pätkät, ja sitten ne oli kuin tilauksesta tehty meille. Alku tosi hankala sivuirtoamispätkä. tai itseasiassa se sivuirtoaminen ei ollut se juttu vaan sen jälkeen jatko kolmos ja nelosesteelle. kun kulma tulikin isommaksi, niin Jay tuli kolmosen ohi, on kuulemma sen tyypi koira että hakeutuu siihen kohtaan mielellään missä ohjaaja oli, eikä sinne esteelle. Pitää vahvistaa tuota esteelle hakua lisää. vaikka on todella estehakuinen muuten, niin noissa tilanteissa se näkyy. Seuraava haaste oli viikonloppunakin radan lopussa ollut pätkä, joka nyt oli tehty vielä vähän haastavammaksi, mutta itseasiassa siinä ei ollutkaan niin haastetta, vaan sen jälkeen jatkossa taas sähelsin. Sitä kun keskittyy siihen mukavaikeaan kohtaan niin helpompi jatko jää sitten huomiotta. Kylläpä oli taas kiva käydä Janitalla, ja nyt varmaan jääkin pitkäksi aikaa menemättä, kun lähtevät reissuun keväällä vajaaksi vuodeksi.

Illalla Marin treeneissä ekana vuorossa, kerkesin kotona nappaa nopeaan sämpylän ja eikun ojankoon. Olin ekana vuorossa. Ruutua. Jay ennakoi nyt stopissa maahanmenon. tätä tuumailtiin hetkonen ja nyt saa seisoskella siellä tovin. Merkit oli nyt suoria, vähän menee banskulla. Ja kun treenattiin ruutuun menoa niin että olin matkalla, niin alkoi väistää ja kiertää. Loppuosaa otettiin myös, tässä se vaikeampi puoli on nyt haaste. eli sitä pitää muistutella. Sitten kun tulee suoraan sivulle, tulee siihen tosi täpäkästi eikä mene yli. menee vaan välillä oikealta ohi.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kisaaminen on kyllä NIIN kivaa

viikonloppuna pääsi juoksemaan kahden koiran kanssa kisaradoille. Ai, että oli kivaa. Mä niin sytyn kisaamisesta. Lähtöasetelmat oli kyllä haasteelliset, perjantaina duunissa ensin kehi-päivä, josta jatkettiin lounaalta pikkujoulun viettoon. Osoittaen suurta selkärankaa olin jo klo 22 kotona, ja aamulla virkeänä ylhäällä klo 7. Lisäksi pääsin kisamaan siis myös Hupsin kanssa, mehän ei olla treenattu yhdessä kahteen vuoteen, ja nyt pääsin pari kertaa treenaamaan ennen kisoja kun sanna oli reissussa. Ja päätettiin kokeilla miten se mun kanssa menisi. No menihän se, ihan hiton hienosti. Kolme hyllyä käytiin hakemassa, mutta fiilikset kahden eka radan jälkeen loistavat. Pari karkaamista putkeen koitui kohtaloksi, mutta muuten radat meni todella hienosti. Vikalla radalla käytiin vaan uusimassa puomin kontakti ja pois. Toivon mukaan pääsen vielä toistekin ohjaksiin.

Sitten kotiin lepäämään ja syömään. Illalla vuorossa sitten Jay. Olipa hauska kun ensin olet aamulla käynyt kisaamassa, menet kotiin ja tulet illaksi takaisin, ihan kun eri kisapäivä olisi ollut. toimi hyvin. Jay oli ihan into piukeena menossa eka radalle, oli taas havaittavissa pientä reikäpäisyyttä ennen rataa. Vaikka oltiin käyty lenkilläkin kahteen kertaan. Eka hyppy oli jätetty tosi lähelle reuna-aitaa (kävin mittaamassa radan jälkeen ja sain juuri ja juuri 4m etäisyydeksi) ja Jay joutui hyppäämään tosi läheltä ja eka rimahan sieltä sitten tippui. sitten mentiin taas ihan kivasti, kepit kohti seinää meni hyvin, enkä uskonutkaan että niissä mitään oisi ollut. Sitten keinulta lähti vähän vauhdikkaasti ja kun käännyttiin aalle, tippui kiihdytyksessä rima. kävin radan jälkeen lämppäesteillä vähän läheltä starttaamista muistuttamassa ja alkoi rimat pysyä. lopussa vielä luisteli puomin kontaktilta maahan asti ja oli ihan hölmistynyt että mites tässä näin kävi. Välissä hyppyrata, joten Jay autoon huilaamaan. Olisi ollut tosi kiva rata. Sitten vikalle radalle, hyvä keskittyminen, hyvä asenne, Jay oli hyvässä vireessä, ei enää läähättänyt ennen rataa (ollut kierroksilla). Tuumasin että nyt otetaan ne kontaktit kunnolla ja tarkkaan, muulla ei väliä. No NOLLAhan sieltä tuli päivän viimeisenä kisaajana, ja vielä VOITTO sellainen. nyt olisi viisi voittonollaa kisakirjassa, eli yhtä vajaa KOLMOSLUOKKAA varten. ihan huikeat fiilikset kyllä.

rata 1

rata 2

Nyt sitten pari viikkoa taukoa ja treeniä.

Sunnuntaina sitten katsomaan kolmosten kisoja, jos vaikka ensi kerralla itse jo kisaamassa. Välissä vähän tokoa ulkokentällä, kun saatiin vielä Caritakin treenikaveriksi. Kiitoksia vaan avusta tunnarin kanssa. Nyt pitää kyllä ottaa niskasta kiinni itseä ja treenata oikeesti se kuntoon. Vähän tein myös ohjatun suuntia ja hyppynoudon nostoja. Jay tuntui kyllä tosi kivalle. paikallaolot meni todella mallikkaasti.

torstai 6. marraskuuta 2014

tupla agilityä ja kisamaista

Olen päässyt nyt parin viikon ajan nauttimaan sannan työmatkan+työkiireiden ansiosta tuplasti agilitystä, kun olen saanut treenailla myös Hupsin kanssa. Tiistaina kävin ennen agitehiksen treenejä ulkokentällä Hupsin kanssa, ja voi että se on taitava. Kepeille irtoaminen ei ole mikään juttu, menee tosi hienosti. puomilla tein vähän liikehäiriötä, ja kestää tosi hyvin. Jayn kanssa tehiksessä tehtiin rataa, ja ehdittiin tehdä kaksi settiä. Tosin Jayn osalta oisin voinut jättää siihen ekaan settiin. Olin ihan fiiliksissä ekan setin jälkeen. Tehtiin rata läpi ehkä joku 4 kertaa, ja joka kerta tuli joku yksi vitonen tai kymppi, kielloista. Mutta 26 esteen rataa alusta loppuun, pienellä virheellä. Jannekin tuumasi että nyt alkaa olla homma jo hyvällä mallilla, tosi pienestä kiinni että homma kulkee ihan tosissaan. Teeman oli paljon takaakiertoja. Tokassa setissä Jay oli sitten jo ihan väsy ja sen seurauksena alkoi roiskia sinne ja tänne. Tämä tarkoittaa yleensä sitä että ei malta enää lukea ohjausta ja menee sinne ja tänne, ja yleensä se tarkoittaa väärää putken päätä. No saatiin me jotain räpellettyä. Tietty tässä oli myös se, että ois pitänyt tehdä se nolla, ja piti siis aina aloittaa alusta kun tuli virhe. no kokonaisuutena tosi hyvä fiilis jäi treeneistä.

keskiviikkona sitten taas luksusta lisää, eli Ellun treeneihin molempien koirien kanssa, kun sanna ei töistä pystynyt irtoamaan. Ensin Hups, alussa sivuirtoaminen hypylle ja olin ihan varma että tästä on joskus väännetty varmaan tunti ilman tulosta, ja nyt, ekalla heti ja päästiin jatkamaan. ei mitään ongelmaa. lähetin jostain 15m päästä poikittaiseen. kepeille meno väli 9m ja 90 kääntöavokulmaan, ei mitään ongelmaan. ihan huipputaitava koira. Ekassa setissä Hups tais päästä pidemmälle kun Jay. Jayn kanssa alkupätkä, ei mitään ennen kepeille menoa. Sisäänmeno tuotti taas hankaluuksia, ja sitä sitten väännettiin vähän aikaa. Toka setit. Hups, keinulle sivuirtoamista treenilistalle, esteille lukitsemista treenilistalle. lukitsee tosi myöhään ja reagoi voimakkaasti ohjaajan liikkeeseen. Päästiin kuitenkin 27 esteelle asti. Ja se on ihan huikeaa Hupsin kanssa. Olen edellisen kerran ohjatussa treenissä ollut Hupsin kanssa kaksi vuotta sitten ja silloin tehtiin pientä pätkää kerrallaan. Jayn kanssa päästiin sitten kunnolla vauhtiin toka setissä, kun ei tarttenut enää vääntää keppikulmasta. 32 estettä vetäistiin sitten. pääpointti kuitenkin, ihan huikeissa linjoissa. Jay sai taas kehuja kun osaa kasata ja pidentää laukkaansa tarpeen mukaan todella hyvin. Ei sinkoillut mihinkään, vaan tuli ohjauksiin, kun vain ohjasin oikein. Mäkin sain kehuja hyvästä ohjauksesta, alkaa sielläkin näkyä jo kunnon meiningiltä, joten kai se on pakko uskoa, jos kaksi huippukoutsia samalla viikolla niin sanoo toisistaan tietämättä :)

Sitten kotiin päiväunille ja illaksi tokotehikseen. Kisamainen vuorossa, tein puolikkaan evl:n, eli
Seuruu: Parempaan päin. Ei ollut lähdössä lentoon, paikka pysyi suht hyvin. Pari täykkäriä levahti, taakse askeleissa pomppu. kokonaisuutena tosi hyvän tuntuinen.
Ohjattu: merkille hyvä vauhti, jäi vähän vinoon kohti oikeaa. nostossa vähän rumasti, bongasi matkalla keskimmäisen ja katseli matkalla sitä. palautuksessa kävi kurkkaamassa keskikapulaa ja alkoi pureskella. ihan outo juttu. nauratti lähinnä.
Hyppynouto: Hyppäsi, ja ei meinannut löytää kapulaa kun oli kauempana ja sivussa kun yleensä. löysi ja nostossa pieni epäpuhtaus, sivulle vähän vajaa. eli parempaan päin tämäkin.
Luoksetulo: jättö ok. stoppi eka kokeilin suullisen, toimi jo aikas hyvin. maahan ok. sivulle hyvä. vauhti hyvä kaikki pätkät.
tunnari: Lähti tosi hyvällä fiiliksellä. nosti ekaa mutta totesi että ei tää oo oma, ja jatkoi hommia ja löysi oman ja palautti, paljon pureskelua. Lisää vielä treeniä tähän. paljon.

paikkikset lopussa ei kisamaisesti. oli tosi hyvät molemmat.

kokonaisuutena tosi paljon mennyt taas eteenpäin. perusasennot parantunut taas paljon, seuruu mennyt parempaan fiilis. kohti kisoja kohta :)

vähän mietityttää kun tuli nuo sm kisojen kiristyneet ehdot. pitäisi saada Jaylle koulari talven aikana ja mahdollisimman kovilla pisteillä. Tokihan tämä olisi tarkoitus jokatapauksessa, mutta nyt on pakko, jos meinaa kisoihin päästä, ja sekään vielä ei takaa pääsyä. Kohta ei varmaan kukaan halua järkätä sm kisoja kun kisaajamäärät vähenee kiristyneiden ehtojen vuoksi. viime kesän juupas,eipäs farssi on vielä hyvin mielessä, onneksi ei itse tarvinnut sitä stressaa. mahtaa vaan talvella olla tunkua kyläkisoihin. Onneksi sentäs itse pääsee ainakin seuran omiin kisoihin maaliskuussa. Mutta sitä ennen pitäis jossain käydä. Kalenteri käy kuumana myös agilityn osalta. Pitäsköhän sitä sittenkin mennä karsintoihin. vai pitäskö jättää toko sm väliin tänä vuonna ja olla miettimättä koko asiaa. Ei me tänä vuonna vielä voitaskaan voittaa :)

maanantai 3. marraskuuta 2014

loppuviikon treenailut

Tulipa viime viikolla taas treenattua ihan reilulla kädellä.

Ke tehiksessä paritreenit. tein omalla vuorollani ohjatun merkkiä,  tunnaria, perusasentoa vähäsen. Merkille nyt alkanut tehdä lisää vauhtia. Tunnarissa pitää saada toistoja ja rutiinia reilusti lisää, jotta tulee varmuutta omaan. Kiva kun oli appari käytössä.

To Maijan kanssa ojangossa. luoksari, ruutu, tunnari, hyppynouto. Maijaltakin tuli sapiskaa perusasennon auttamisesta. hyihyi. luoksarissa mietittiin taas suulliseen takaisinvaihtamista. takapalkka toimi yllättäin tosi hyvin. Tunnariin saatiin vahvistusta kivasti. Ruudussa kandeis kuulemma opettaa se paikan korjaaminen vielä erikseen. alkanut mennä takaa yli.  vitsi että Nyde on magee!

Su Sannan kanssa ojankoon treenailee. Jayn kanssa luoksarin stoppia, ruudun paikkaa, ohjatun merkkiä. Piti mellkein alkaa vääntämään. Kapulat hidastaa nyt. ajatus siellä. Luoksarin stoppi nyt hyvä. takapalkka toimii ja suullinen. Tunnaria vain kerran oli ihan superhyvä ja varma. treeni auttaa.
loppuun vielä pienet agipätkän Jayn ja Hupsin kanssa. mä siis molemmilla hiphei. Taitavia ovat molemmat koirat.

Tällä viikolla taas kahdet agitreenit ja yhdet tokot. eli vähän löysempi viikko.

Treenaaminen on kivaa ja kisojen odottelu tuskallisen pitkää. yksi kisaton viikonloppu ja himot kasvaa hurjasti.