perjantai 22. toukokuuta 2015

nollatreeniä

hskh järkkäsi mukavana yllärinä mahdollisuuden kouluttajien kimppatreenivuoroihin, eli halukkaat kouluttajat saivat muodostaa oman treeniporukan ja yhdistys tarjoaa treeniajan. Ekalle kerralle en päässyt mukaan ja viime viikolla treenivuoron vei kisat kentällä. Eilen oli sitten mun vuoro tuoda treenipätkä. Sm-kisojen lähestyessä (vaikka ei taida kukaan meistä sinne olla menossa) halusin tehdä nollaratatreeniä. radaksi valikoin yhden suunnitelemistani episradoista (olen ensi viikolla agitehiksen epiksissä kisaavien tuomarina), jota en kelpuuttanut epiksiin.




Tosi kiva juostava treeni, johon olin kasannut haastavia pikkujuttuja talven kisoista. Löytyi pätkää Muotkan, Lahikaisen, ja Luomalan radoista, jotka on olleet tosi kivoja ja haastavia.


mokasta ulos. Ekalla yrittämällä Jay ampui puomin sijaan putkeen kun olin jälleen kerran ylimielinen ja en ohjannut kunnolla. Vaikka osaa erottelun, niin voisihan sitä nyt edes vihjata minne mennään. ja ulos, meitä oli kaksi vain paikalla, joten oma vuoro tuli heti uudelleen. tokalla yrittämällä putken jälkeen unohdin ohjata hypyn ja olin jo muurilla, kielto ja ulos. kyllä alkoi ärsyttää oma löysäily. Kolmannelle yritykselle otin jo asenteen mukaan, ja tehtiin ihan huikean hieno nolla.


Jay tauolle ja käytiin Hinnin kanssa treeni läpi, ja otin vähän ajan päästä uudelleen, ja ohjasin vähän eri tavalla pari kohtaa, ja taas nolla! ihan huikea koira. sit aloin vähän testailla ja haastaa, ja sain jopa pari rimaakin tippumaan kun olin tiellä. Loppuun vielä kokeilin tehdä kävelemällä ja menihän se sitten nollana sillaikin läpi. vitsi miten taitava koira. voin seisoa vain keskellä kenttää ja käännellä ja linjata hartioilla. enpä ois uskonut että se on noin hyvä. ja vaikka en käytä suullisia käskyjä niin tuntuu nekin osaavan :)


Kokeilin vielä sitten Kiksin kanssa rataa, ihan ei nollaa saatu mutta aika pirun hienosti lähti mun matkaan, josko sitä joskus vaikka kisoissakin testaisi  aussiagia ;)


tämä oli kyllä juuri sitä mitä mä tartten nyt, peruskisarataa nollana läpi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti