maanantai 12. elokuuta 2013

Mitään ei oo tehty taas

Viikonloppu meni Jayn kanssa metsälenkkeillen. Paitsi vähän box kontaktia naksuttelin pariin otteeseen, ja kaukoja ruualla tuli otettua pari kertaa päivässä. Mut eihän niitä lasketa, kun ne on sitä jokapäiväistä perustaa. Kaukoissa on nyt tuo M-S vähän vaikee, kun yritän etäisyyttä kasvattaa. koko aika tulee eteenpäin. Lelulla sain sen verran jumitettua, että pysyi jalat aisoissa. Perjantaina tuli illalla otettua kyllä vähän kotipihatreeniäkin, kun Jay itse halusi. Vähän seuruun käännöksiä ja asennetta, perusasennon tarjoamista, tolpan kierroista sivulle. Kapulan nostoa tolpan takaa, tämä oli aika kiva jo.

Kovasti taas viikonloppuna kaverit pärjäili eri kisoissa, ja hienoja tuloksia tuli myös agin pm kisoista. Kovasti taas kisakuume painaa päälle, vaan ei auta kuin odotella. Seuramestiiksinkin lupauduin liikkuriksi, niin eipä tule Selmaakaan vietyä sinne kiusattavaksi. Saa olla vain. Tokihan me treenaillaan. Kovasti on tuntunut taas jutut kiertelen siellä ja täällä ja kuulee ties mitä tarinaa. Pitäs vaan vissiin pysytellä hiljaa eikä kertoa kellekään että treenaan koirani kanssa. Mä ainakin nautin satasella kun mulla on noin älyttömän kiva treenikaveri ja aiotaan pitää hauskaa milloin missäkin lajissa.

Agilityä kun tuli viime viikolla taas vähän treenattua, niin kyllä se on vaan niin kivaa että se ja toko tulee olemaan ne meidän lajit, paimennus ja pk hommat saa olla niitä "sunnuntai" lajeja, joita ei treenata ihan niin tavoitteellisesti. No paimennustahan mulla on taas tällä viikolla ja sitten ehkä syyskuussa vielä yksi kerta ennen ensi kesää, ja haku mä nyt en yksin treenaisikaan ja kun ei ole porukkaa tai autoa millä ajella jonnekin porukkaan niin se jäänee kyllä toistaiseksi, jälkeä voisi tehdäkin jossain kohtaa koiran aktivoimiseksi.

Näillä fiiliksillä kohti seuran juhlaviikkoa ja syksyä. Onneksi on vielä kaksi viikkoa kesälomaa jäljellä. ehtii tehdä vaikka mitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti