torstai 24. huhtikuuta 2014

vielä hallissa

Tehistreenien vikoja kertoja hallissa. Meinattiin jo ulos mennä, mutta oli sen verta viileää kumminkin, että päädyttiin halliin. Mekkala oli taas taattua, mutta edellisillan ulkokentällä tuomaroineena, tuli tuota hiekkaa nieltyä ihan kiitettävä määrä. Järkyttävä miten ihmiset kaahaa parkkiksen poikki hallille, ja pölyä nousee.

Jayn kanssa otin  ensin liikkeestä maahanmenoja, jotka olikin hukassa, ja tarjosi vain istumista. pitää muistaa ottaa lähempänä smiä ottaa kuurina jääviä. Ohjattua. Kati vei lelun ja ensin merkille ja siitä lelulle, kun osasi luopua. aika hyvin meni. ekalla meinas mennä suoraan lelulle, mutta muut kerrat merkille. Kokeilin kapulalla ja oli tosi hyvä. toinen puoli myös ja meni helpommin. ei mokannut. Sitten kaukoja, liikkuri selän taa, ja idiootti minä palkkasin lelulla. enkä taas muistanu että eihän se pysty tekee lelun kanssa kaukoja ja maahan jäi kuin tatti. ihan kun ei ois koskaan kuullutkaan istu käskyä. vein tauolle ja kävin välillä ottamassa namin kanssa ja toimi joka kerta. jopa yli 10m päästä hienosti. muita vaihtoja osas tehdä mutta m-i lelun kanssa on mahdoton.

ens viikolla vapputreenit ja tänään vikat agitreenit hallissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti