lauantai 1. helmikuuta 2014

kouluttajien vapaavuorolla

perjantai iltana pääsin tuurailemaan taas kouluttajien vapaavuorolle. En tuonne viitsinyt omaa kokonaista vuoroa ottaa talveksi, kun en kouluta ja en joka pe ilta sinne pääsisikään. Onneksi on tullut tuurauspaikkoja aika paljon. Ihan luksusta päästä isolle kentälle (kaksi kenttää avattuna) treenaamaan ruutua ym isoja liikkeitä. Sekä saa samalla mukavaa häiriötreeniä, kun kaikki treenailevat samaan aikaan. Upeasti onnistuu treenailu sulassa sovussa, ja kaikki pääsevät tekemään omia juttujaan.

Jayn kanssa ensin ruutua suoraan leluun, ja sitten tyhjään. eka EVLnä ja toka VOI. Molemmat ihan superhienot. Ekassa tosin luoksetulossa juoksi ohi, mutta tuli sitten hienoon seuruuseen. Tämän jälkeen noutotreenejä. Heitin kapulaa tosi kauas ja kiritin takaisin. Vauhti oli ihan mahtava. Nostot alkavat parantua koko ajan. Läheltä nostoja, nostoja seinän vierestä ja sitten vielä nostoja kisamatkalta. onnistumisprosentti hyviin nostoihin about 80. pikku tauko, ja sitten pa, kun vieressä tehtiin luoksetuloja ja zetaa. pikku pätkät seuruuta, ja oli aika loistavaa. Luoksetulon stoppeja ja läpijuoksua jätöillä, oli hyvät, vois olla vielä täpäkämpi. Testailin takapalkkaa, hidastaa tosi paljon. Paikkamakuita vielä muutaman kerran lyhyinä porukalla. Meinasi vilkuilla välillä kun kengu teki ohjatun merkkiä. Etupalkalla, piilopalkalla, jotka toimii tosi hyvin, skarppaa hienosti.

Torstaina käytiin tekee pieni agipätkä. Radalla keinu ja puomi, ja molemmat ihan superisti, kuten myös pussi. Pussin jälkeen poikittainen hyppy meinasi olla hankala jos oli jälessä yhtään, sen jälkeinen vekkaus tai vastakäännös putken "väärään" päähän vaati tosi tarkan ohjauksen, kun viereen olin laittanut vielä puomin alkupään. Kontaktit vetää enemmän kuin putki. Rengas mentiin myös. Pitäs muistaa pituutta ottaa välillä ja okseria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti