torstai 27. marraskuuta 2014

miksei joka keskiviikko vois olla näin

Olisipa mahtavaa kun voisi joka viikko pitää keskiviikon vapaata ja mennä Turkuun treenaamaan Ellun tykö ja sitten illlalla tokotehistreeneihin mahtavien tyyppien kanssa.

Elikkäs ensin aamulla agilityä. Saatiin valita kahdesta pätkästä toinen ja sokkona tuli arvottua punaiset numerot. eli pikkasen lyhkäsempi pätkä, ei ollut kuin 27 estettä. aika vauhdikasta menoa. Alkuun tietysti jo tavaksi tullut sivuirroitus. eikä muuten ollut mitään ongelmaa. Todella upeasti, molemmat koirat meni sen kohdan. Sanna oli palannut siis Hupsin ohjaksiin. Nurkassa oli tiukka käännös puomin alta putki ja hyppy josta puomille, piti kattoo että koira osaa linjaa puomille suoraan. Jay osaa nämä aika hyvin. Puomi oli aika nätti. siitä jatkettiin vauhdikkaasti. pitkiä välejä ja jarrutusta, nämä on kivoja kun pääsee luukuttamaan. vähän käytiin epämukavuusalueella, kun piti kulmassa tehdä sylkkäriä kovan juoksun päälle.

tein pienen videonpätkän ekasta setistä.

loppusetissä jatkettiin siitä mihin tuo video loppuu. eli alun hyppyjä ja putkeen takaleikkauksella. taas vähän eri ohjausta kun mitä normisti teen. siitä takaakierto, pari hyppyä kepit ja puomille. eli päästiin maaliin asti :)

Kotiin syömään ja lepäämään, ja sitten illaksi Ojankoon tehistreeneihin. häiriöt ohjelmassa. ryhmä oli jaettu puoliksi, mutta itse tykkään olla koko illan paikalla ja auttaa muita, joten menin jo kuudeksi. oma vuoro vasta myöhemmässä setissä. pääsinkin heti treenaamaan kun Anna tarvitsi paikkishäiriötä. joten menin tekemään jayn kanssa istumisia ja vapautuksia kun Devin teki paikkiksia. Eipä mennyt Jay maihin vaikka Jenni yritti nenän eestä vetää, heitteli kapuloita, leluja ym Devinille siis, mutta Jay istui vieressä. Aivan mahtavaa. Välissä oli vielä paikkikset jotka otin istumisena molemmat, tässä kohtaa jay hämmentyi ja meni toisessa istumisessa maihin, tuumasi kai että mehän tehtiin just istuminen en mä voi enää istua. kävin korjaamassa ja kesti taas tosi hyvin. Jenni tuumas että näytti istuessaan herra huolettomalta, eli ei kovin vakavasti sitä istumista ota. vein nyt lelun piiloon.

omassa setissä ensin ohjatun liikkurin kapuloiden heittelyä. eli sitä ennen kun liike alkaa, siirtymä aloituspaikkaan ym. ei ollut nyt niin pahasti kiinni, mutta kyllä piti vilkuilla. sitten vaihdettiin kapulat maahan ja merkiltä ruutuun, kapuloiden ohi. olipas pojalla vaikeeta. piti tarjota joka kapulaa suuhun, mutta irrotti aina nätisti ja lopulta meni ruutuun. kun vietiin palkka ruutuun niin ei enää nähnytkään kapuloita. eli aloitettiin liian vaikeella. Zeta, Senni käveli metrin päässä takana kyttäämässä. Istuminen edelleen vaikee, ja muut tosi hyvät. istumista vaan lisää. Sitten seuruuhäiriköintiä. Senni oli ihan koirassa nenä kiinni ja käveli perässä. Tässä oli aika hyvä. skarppasi monessa kohtaa tosi paljon. niin ja olihan siinä liikkurin höpöttelytkin vielä päälle. mitkä kuuntelin välillä ja välillä en.

Tosi kivat treenit, ja paljon oli taas karkkia tarjolla. aamulla vein Turkuun namia ja illalla syötiin tehistreeneissä.

Nyt sitten koepaikan metsästystä ja agikisojen odottelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti