torstai 3. lokakuuta 2013

Marin treenit

Tehiksen valmentajana toimii tällä kaudella Mari Leiviskä, ja eilen oli sitten ekat setit. jokaiselle 15min aikaa omille murheille. Sannalla venyi töissä niin en ehtinyt alkuun ollenkaan, ja jäi 2,5 koiraa näkemättä, ja sitten olikin jo oma vuoro. Vähän kiireellä mentiin, mutta onneksi olin etukäteen miettinyt ja päättänytkin jo aiheet.

Luoksetulon loppuosa, eli se sivulle tulo, on nyt jäänyt vähän vajaaksi. Tai siis pa vinoon. Katsottiin miten olen treenannut ja jatketaan samalla linjalla mutta korjauksena oma asento ja liikkumattomuus. Eli pitää olla se treenissäkin mahdollisimman koemainen ja liikkumaton että koira oppii itse hakemaan aktiivisesti sen paikan. Tolpan kierroilla jatketaan ja sitten lisänä ihan edestä sivulle kääntyminen. Tätä tulikin jo aamuruualla testailtua ja oli nyt jo superisti parempi kun oma asento on vakaa. Onhan siihen helpompi tulla, kun ei tartte tähtäillä mihin se tyyppi mahtaa jalkansa jättää. Otettiin lisäksi vielä seuruun aloitusta. Eli siinä on nyt ollu se että kontakti tipahtaa ekalla askeleella hetkellisesti. Tähänkin olin itse jo osin keksinyt ratkaisun ja sain tällä vahvistusta ja lisäideoita. Tosi kiva. On meillä mukava koutsi. Tosi kivaa tuntui olevan muillakin mitä ehdin nähdä.

Näin vihdoin kisanomaisen videot, ja huomasin että moni asia on jo siitä parantunut huomattavasti. vaikka aikaa mennyt vasta se viikko? tai niin ainaski tuntuu et ois parantunu. ja sehän on tärkeintä. että tuntuu hyvälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti