tiistai 5. marraskuuta 2013

voihan laiskamato

Jay oli saanut kaverikseen jonkun laiskiaisen. Eka kertaa tuli sellai olo, että kylläpä hävettää ohjata noin huonosti. Ratapätkä oli suht helppo, pari "ohjattavaa" juttua, ja mä mokailen niissä helpoissa valsseissa yms. Jotenkin ei ollut nyt keskittyminen parhaimmillaan. Toisaalta Jayn vauhti on kasvanut kyllä jonnin verran taas, ja oli alussa aika pitkä kiihdytyskaista, jonka jälkeen piti valssiakin tehdä, ja itse olin vastaanottamassa tosi pitkällä, joten oma rytmitys ei vaan toiminut, kun otin itse lyhyemmältä ja sain itseeni liikettä, niin ei ollut mitään ongelmaa. rytmittäminen liikkeessä toimii siis paremmin kuin itse seisaaltaan lähteminen. Myös ihan perus juttu putkesta poikittaiseen hyppyyn jaakotuksella ohjaaminen oli sellai et käsi heilahti ehkä sentin. noloo. Heti kun ohjaa vaan kunnolla niin koira kyllä menee. Sanoinkin niinulle, että kylläpä oli ylimielinen ohjaaja liikenteessä, kun ei viitsi yhtään ohjata, vaan olettaa että koira tekee kaikki hommat itse. Näinhän se on. Niinu tuumasi, että kun koira on niin superhyvä lukemaan esteitä ja hakeutuu niihin, niin mulle on tullu sellai että sehän lukee sitten kaiken itse ja mä vaan menen. No ei se nyt pysty ihan kaikkea sentäs lukemaan. No saatiin nyt kumminkin tehtyä ihan hyvin ne kaksi eri pätkää mitä pitikin, ei siinä mitään, mutta ei mennyt heti nollana läpi ja tuli turhia mokia. Ens kerralla sitten skarpimpana. Mikä oli hienoa niin Jay luki tosi kaukaa ja upeasti linjaamisen kakkoshypylle joka oli ihan poikittain ja ei näkynyt rimaa ykkösen linjalta, se oli se neloshyppy sitten missä itse kämmäilin.

Aamuruuilla otettu nyt seuruun ekoja askelia kunnon asenteella ja hyvällä kontaktilla, sekä paikkamakuun loppua, hyvin pystyy nousemaan vaikka ois ruokakuppi maassa nenän eessä. saisikohan olkkariin vielä hyppyesteen lautoineen, ja jonkun kolistelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti