maanantai 1. joulukuuta 2014

Ensimmäinen kisaviikonloppu kolmosluokassa

No tulihan se viikonloppu vihdoin ja pääsi juoksemaan kolmosten ratoja pitkästä aikaa. Vuoden vaihteessa kävin lainakoiralla pari rataa juoksemassa, ihan vaan fiilistelyn vuoksi, joten aikaa mennyt kun noilla profiileilla on tullut juostua. Toki treeneissä tehdään vaikeampaakin pätkää välillä, mutta kisat on kisat. Lauantaina aamulla kävin ensin Lohjalla neuvomassa Sannalle ykkösen ratoja, ja siitä kiireellä Ojankoon, että ehdin hyvissä ajoin sinne tutkailemaan kuvioita. Olikin radat taas vähän myöhässä ja medit aloitteli vasta omaa urakkaa. Joten kävin vielä uudelleen lenkillä, Jay tuntui tosi kivalle lenkillä. Oma iloinen itsensä (no miksipä ei). Kerkesin vähän katsella medien agirataa, mutta keskityin kuitenkin maksien hyppärin profiilin tutkailuun, onpa kiva kun ojangossa sopii olemaan kaksi rataa samaan aikaan. Oman seuran kisat vielä, niin paljon paljon tuttuja paikalla, kovasti tuli tsempityksiä ennen rataa joka suunnalta. tuntui ensin että pitää olla koira hanskassa koko ajan, mutta sitten rataantutustumisessa sitä tilaa olikin vaikka kuinka. hyvät speksit sain itselle, en katsonut yhtään mitä muut ajatteli tehdä. omilla mennään. Video . Menipä rata sitten todella hienosti, vain yksi rima tippui, kun kontrollifriikki sisälläni halusi huutaa tästäs, vaikka ei ollut yhtään estettä minne ois voinut livetä. Enhän mä radalla sano koskaan mitään, paitsi tietty erikoisesteet. mutta ohjauksissa. käännökset keskellä meni todella hyvin, lopussa alkoi tulla tuloksen varmistelua ja heti alkoi valua. Aivan upeaa. jäätiin Suomen nopeimmista koirista vaan 3sekkaa, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, pari käännöstä vielä tiukemmaksi niin avot.

Agiradat olikin sitten vähän niin ja näin. sama virhe toistui molemmilla radoilla, eli kepit. ensin tuli tokavikasta välistä pois kun muka kiirehdin muurin ohjausta ja sitten vielä tiputti palikat, kun muuri oli todella ikävästi hyppylinjaltaan kohti seinää. Muuri lenteli about 7 koiralta ja osalta tosi rumasti, yksi koira loukkasi jalkansakin siinä ja joutui jättämään vikan startin väliin. Eihän siinä kokeneilla koirilla ollut mitään ongelmaa. Vikalla radalla tuli ihan kummallinen keppivirhe kun jätti loppupäässä yhden välin välistä. ja lopussa ei lukinnut takaaleikkaukseen, joten hyl, niin ja silläkin siis vielä muurin palikka alas. sitten siellä oli tietty virheiden jälkeisiä laiskoja ohjauksia, kun ei vaan malta tehdä itse kunnolla loppuun jos on virhe alla. agiradat täs ja täs


Sunnuntaiksi sitten Lohjalle. Sanna meni omiin kisoihin ojankoon, joten yksin matkaan. Onneksi sain kuvaajan rekrytoitua facen kautta :) ja kisaseura oli muutenkin sm-tasoa ;) Ekana taas hyppäri, joka meni puoleen väliin tosi hienosti, uskalsin alun ottaa sivuirtoamisena, jota on viimeaikoina kovasti treenailtu. putken jälkeen olin todella myöhässä ja Jay ehti kääntyä kohti, ja sitten jalka lipesi ja tiputti riman, ja Jay tuli vielä väärinpäin sen hypyn, jota ei näköjään tuomarikaan huomannut. Sitten en taaskaan ohjannut enää kunnolla ja juoksin menemään niin että tuli pituuden ohi. Eipä tuossa muuta ollut. kiva rata. Agiradat oli sitten aikas vaikeita. Varsinkin viimeinen, jota en saanut edes videolle, alussa todella vaikea kepeille meno, josta selvisin upeasti, toisinkuin 70% makseista, otti hyllyn tai vitosen juuri siitä. Kulmassa sitten tuli rima alas ja samalla kaatui myös siivekekin. Keskimmäisellä radalla tippui rima myös tuolla nurkassa samassa kohtaa. treenilistalla seinää kohti hypyt kun itse juoksen toiseen suuntaan. malttia. Tänään onnistui kepit ja kontaktit superisti. vähän malttia nyt ohjauksiin, meni vähän yliyrittämiseen koko päivän radat. kun starttasin viimeisenä ja katsoin kun tuli hyllyä toisen perään, ja päähän hiipi koko ajan ajatus, jos teet nollan voit olla palkinnoilla. ja yritin taistella ajatusta vastaan, koska siitä ei koskaan ole mitään hyvää seurannut. Pitäs nyt vaan mennä rennosti ja tarkasti joka este ja rata.

No mutta nyt on kynnys ylitetty ja kuten moni viikonloppuna sanoi, Jay on todellakin valmis kolmosluokkaan, nollat tulee kyllä pian. Onneksi on vielä yhdet kisat tälle vuodelle, kun on kamala kisaamisinto päällä.

Pitäs se tokokisapaikkakin saada...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti