Vuoden vaihteessa vaihtui itsellä siis lisenssiseura. Sitä seurasi aikamoinen mellakka siellä ja täällä, onhan se huvittavaa että ihmisiä kiinnostaa enemmän se ketä edustan kuin mitä teen kisoissa, tai mitä teen talkoina seuran eteen. Nyt toivon mukaan saa alkaa jo olla rauhassa kaikiltä kiusaajilta. Aloin siis koiraharrastajasta agilityurheilijaksi, kuten myös valtion liikuntaneuvosto päätti, agility on urheilua. Vielä kun verotukselliset seikat saadaan kuntoon, niin voipi elää toivossa että hinnat laskevat suoraan tuon veronalennuksen verran.
Kaiken mellakan keskellä tuli käytyä kisoissakin, ja eipä ole koskaan agilitykisat menneet näin hyvin. Siitä kertoo sagin tulospalvelukin, ei paljon murheet vaikuttaneet kisaamiseen alkuvuodesta.
Nyt puuttuisi enää se yksi voitto, niin maajoukkuekarsinnat kutsuisivat. Siitä tuli otettua itselle ihan turha paine tuossa parin viikon ajan + muu turha säätö, niin kisahermot kokivat jonkinlaisen kolauksen. Nyt sekin alkaa olla jo taaksejäänyttä. Mitä sitä turhiä murehtimaan asioita (tai henkilöitä) joihin ei voi vaikuttaa, ja voi selkäänpuukottajat jättää keskenään riehumaan.
Viime kisoissa alkoi näkyä jo taas sitä taisteluasennetta ja voitonnälkää. eikä jäätykään voittajasta se maaginen 0,5sek joka tuntuu nyt piinaavaan monellakin radalla. pari kaarrosta pitää vielä saada pois. Pääasia että nauttii kisaamisesta, nauttii terveestä koirasta, nauttii oikeista kavereista ja jutuista.
Niin ja pyydettiin myös tuossa joku aika sitten myös sagin lehteen kertomaan musiikkimausta ja kisabiiseistä, olipa hauska tehdä pitkästä aikaa musa-aiheista juttua, yhdistyi vähän niinkuin vanha elämä ja nykyinen koiraelämä. Juttu löytyy uusimmasta Putkeen!-lehdestä.
Tokokisoissakin käytiin. Oli tosi hyvä fiilis ja melkein täysin treenaamatta kakkostulos. ainoastaan (hieman yllättäen) kiertonouto nollille kun agilitykoira tuli hypyn ohi (tosin oli se kapula jätetty aika huonosti keskilinjalle eikä keskelle hyppylinjaa, mutta minkäs teet). Tästä intoutuneena oon treenannut tokoakin about kerta viikkoon, ja päivittäin jotain pientä olohuoneessa. Katsotaan nyt jos parilla kisalla saisi ne vaadittavat kaksi ykköstä, niin voisi kesällä sm kisoihin lähteä, on ne sen verta kiva tapahtuma ollut.
Kennelpiiri järkkäsi myös agilitypaneelikeskustelutilaisuuden tuossa hiljattain, itse pririsoin tosin menemällä agikisoihin samaan aikaan, mutta kotona katsoin sitten seuraavana päivänä tallenteen. Kovasti on keskustelua tuntunut herättävän treenimäärät, ja miten on mahdollista että huippukisaajat kertovat treenaavansa agilityä kerran viikossa. Mietin tuota itsekin vähäsen. ja tällä hetkellä käyn treenaamassa agilityä 1-2 kertaa viikossa ja jos on jotain erityistä tarvetta esim kontaktit/kepit tmv niin käyn kuurina pari kertaa tekemässä niitä erikseen vielä, mutten mitenkään säännöllisesti. Omatoimitreeni on kyllä jäänyt tosi vähälle tänä talvena, ei vaan ole ollut jaksamista enää noiden perustreenien päälle. Varsinkin syksyllä tuntui olevan velvoitetta sinne ja tänne mennä luennoille ja fysiikkatreeneihin (mikä oli kyllä järjettömän hyvä setti), niin omatoimi agility jäi täysin. Nyt alkas olla jo kalenterissa tilaakin. Mietin tuota treenimäärää, ja kyllä se on sitä ollut jo aika pitkään eli jollain viikolla kerran toisella kahdesti, agilityesteillä. Tähän lisäksi tulee sitten se toko, lenkkeily, temput jne. Kun vertaa tätä treenimäärää tokon huippuihin niin jää todella paljon. Itse kun treenasin ahkerasti tokoa viime vuonna (voitte vanhoja postauksia lukea jos kiinnostaa :) ) niin kyllä se oli noin kaksi kertaa päivässä jotain, ja pari kertaa viikossa kentällä. En edes lähde arvailemaan miten paljon se on oikeasti huipulla olevilla.
Siinäpä vuodatusta, ja pohdintaa. katsotaan milloin jaksan taas kirjoittaa jotain, ehkä sm kisojen jälkeen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti