perjantai 5. heinäkuuta 2013

Koulunpihallakin voi oppia

Käytiin illalla Sannan kanssa oman koulun pihassa treenaamassa, kun ei jaksanut lähteä ajelemaan edemmäs. Paikkahan on lähes täydellinen tokon treenaamiseen. Häiriöt verkkoaidan takana, ja kävelytiekin menee pienen välimatkan päässä. ja niitä kävelijöitä ja pallon potkijoitahan riittää. Tosin ei siitä oikeen oo hyötyä kun ei Jay niitä nää koskaan, kun keskittyy vaan tekemiseen mun kanssa. :)

Otin taas sen kolme settiä, välissä teki Hups. Jay oli välit ihan hiljaa ja makoili vaan puun juuressa, kun taas H piti kauheeta meteliä.

Eka setti. Seuruuta. Otin liikkuroituna kun tuli mieleen että sellastakin vois taas harjotella. Siitähän ei näyttäs olevan Jaylle mitään haittaa, mutta omaan kävelyyn se tuo muutosta. Otin yhden kokonaisen alo seuruun (tai oli se vähä pitkä aloksikin) ja oli ihan ok. Välillä vähän tipahtelee, ei ihan osaa vielä pitkää pätkää mennä. Sitten lyhkäsiä lelulla ja käännöksiä. Vasen on nyt kyllä hukassa, otin vähän ympyräkävelyä ja parani heti. Illalla vielä kotona otin namin kanssa ja oli super. Eli lisää treeniä niihin.

Toka setti. Nouto. eka vähän hetsi heittoa, ja siitä puun kiertoa ja kun oli lähellä jes ja palkka. Sitten piti tuumailla vähän. Otettiin vauhtipalautuksia, sanna piti kii ja mä kauas. tuli tosi kovaa ja ottaa maasta kapulan. mutta nyt ei halunnut sitten enää vaihtaa leluun kapulaa eli silloin ei tipu olleskaa. Eli noutona tiputtaa ja vauhtipalautuksilla ei luovuta. hiphei. no pitotreeniä tehdään lisää.

Kolmas setti. Ohjatun suunnat eka kerran kapuloilla. Oli vähän ihmeissään et mikä tää tämmönen kapula on ja oli vielä H kuolassa. mut otti kumminkin. Molemmat suunnat kahdesti. suoraan sivulla. sitten vielä ruutuun, sanna vie H punaisen pallon (oltii nurtsilla) ja Jay ei meinannu lähtee ruutuun. pyöri vaan ihmeissää et minne pitäs mennä. Pinkit kartiot. No menin lähempää näyttää ja sit meni, mutta ei meinannu ottaa sitä punasta palloo, katto vaa kysyvästi et ei toi oo mun. Annoin luvan, ni otti ja leikki innoissaan. Toistolla oli suora ja nopee. Kiltti koira, kun ei mene vieraille leluille.

Illalla vielä ruualla pitotreenit. Tunnarilla. Kolme toistoo. Nyt on vaan käsi leuan alla ja pysyy.

Aamulla pitotreenit. Kädet irti! jee. eli kolmessa päivässä sain pidon melkeen valmiiks. jesjes.

Saa nähdä riittääkö aika valmiiseen noutoon vai tyydynkö tässä kohtaa vaan pitoon. 5 viikkooa viel aikaa tavotteeseen.

3 kommenttia:

  1. :D Ilmeisen samonja asioita treenataan ;) Ilmeisesti samaan näyttökokeeseen menossa (jos pääsee). Mä eilen kokeilin Koodille pitoa kun se oli vähän tehnyt, esim. jos on kuuma päivä niin se läähättää kovasti. Ei sujunut kovin hyvin, niin ajattelin satsata ihan noutoon. (Pitää treenata odottamista, hehee).

    VastaaPoista
  2. nouto ois muuten hyvä, mut joku ei oo muistanu treenata liikkeiden loppuosia :) eli yritän täs nyt sit kuukaudes saada liikkeisiin loppuosat. mullakin oli ajatus ensin siihen noutoon satsata, mut kattoo nyt, miten ne loput menee.

    VastaaPoista
  3. Tsempit sekä Jaylle että Koodille treeneihin kohti näyttökoetta! :)
    Reilu kuukausi vielä aikaa, joten kerkee treenailla hyvin ja vaikka mitä! :)

    VastaaPoista