keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Ojangon ilta oli viileä

Läksin sitten t-paidassa ja sortseissa ja sit siellä olikin tullut syksy. tai no siis ei ollut enää paahtava helle. Meinasi tulla Sannaa odotellessa jo kylmä, kun ei viitsi tolkuttoman kauaa Jayn kanssa treenailla. Sannalla ensin ryhmän veto ja sitten treenasi molemmat koirat. Tuumasin että voisihan sitä välillä jäädä kotiakin treenailemaan.  Pientä ojanko yliannostusta siis havaittavissa. Tämähän ei tarkoittanut treeniyliannosta vaan, illasta toiseen ojangossa hengailua treenien päätteeksi, kun ei nuo Jayn treenit aina kovin kauaa kestä, ja selman kanssa ei nyt oikeen tule taas treenimisestä mitään.

Otin nyt kumminkin taas pari settiä. Ekassa vähän seuruuseen taas asennetta, ja kontaktin pitoa, lähinnä käännöksiin. Tolpan kierroista sivulle. Noutojutskia. Vauhtia, menoon ja paluuseen. Lyhyistä heitoista sitä paluuta, ja nostoon tarkkuutta, nyt meinaa välillä vähän pomputella kapulan kanssa nostaessa. pari kertaa mah, seis, ja iik. nämä toimi hyvin. kierrosta myös yksi stop, sekin aika kiva. ei ota askelia.

Toka settiin merkkiä, ohjatun suuntia. Merkkiä ja siitä ruutuun. Meni tosi hienosti. Eli evl ruutukin tehty taas. Otin myös voi ruutuna ensin. Sitten pitkästä aikaa tunnaria, tai oisko ollu peräti eka kerta ojangossa. oman piilotus, piti kertoo mitä ollaan tekemässä, kun ei tajunnut että kävin jotain muka piilottaa. Sitten kasa vieraita ja oma metrin päähän. Meni suoraan omalle otti sen, meni vieraalle kasalle, pudotti oman ja haisteli vieraat läpi ja otti oman takas ja toi sen. Aika kivasti. Sitten oma kasan melkeen keskelle, vasempaan reunaan n 10cm väli. Jay menee yleensä oikeelta kapuloille ja siks vasempaan oma. haisteli vieraita ja otti heti oman kohdalla oman. aika mahtava pentu.

Ei sitten taas viittiny enempää tokoilla niin menin pk kentän kettis esteille. se heiluva taso on jayn mielestä aika kiva, ja sitä on kiva mennä eestaas ei haittaa vaikka heiluu. ei hajuakaan mitä siinä kuuluis tehdä. Sitten se keinu. sitä tehtiin muutaman kerran ja nythän se sit osaa melkein tehdä senkin itsenäisesti. pysähtyminen keinun päähän vielä vähän vaiheessa, kun nyt lähtee liikkeelle heti kun keinu on maassa. sitten otin niitä tikaspuita. Aika hyvin J noi jalkansa jo hallitsee ja tämä vaikuttas aika hyvältä treeniltä siihen. Laitoin tikkaille namia ja jay sai kävellä tikkaita pitkin hakee niitä. Haluaa selkeesti tehdä oikein eikä ryntäile yhtään. Varovasti asettelee jalkansa tikkaalle ja astuu. Puoleen väliin tikkaita mentiin jo. Sitten siellä on sellaset pöydä kans, kolme kappaletta, mihin oon nähny tyyppien lähettävän koiriaan. Joten Jaykin osaa sen nyt. Eli ensin lähetys yhdelle pöydälle, siellä maahan, ja siitä lähetys toiselle pöydälle ja sinne maahan. välimatkaa tais olla joku 25m ehkä ja hienosti irtoo sinne. Tiiä sitten mihin lajiin tuo edes kuuluu. mietin jo että pitäsköhän joskus harkita aloittavansa jotain pk harrastusta kun on nuo esteetkin tuossa niin hyvin tarjolla. Ne hypyt ja a esteet meinaa. Jay kyllä varmaan tykkäis jostain kivasta puuhastelusta. Ehkä kumminkin pidän noi jutut tollasena ajankäyttö ja ajattelu treeninä. Ei aina oo pakko mennä agilityä tmv. Vielä kolmisen viikkoa agilitytaukoa jäljellä, ja mä oon jo unohtanu koko lajin. Mitenkähän sitä osaa enää. Onneks ens viikolla pääsee kouluttamaan taas niin palautuu mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti