torstai 19. syyskuuta 2013

Tehistreeniä

Tiistaina Ojangossa Sannalle ulkokentällä ratapätkää, kun hallissa maton vaihtoviikot meneillään. Tein sitten Jayn kanssa saman pätkän. Eipä mennyt treeneissä pitkään kun kahdesti menin pätkän läpi ja se oli siinä. Tein itse asiassa vielä pari kertaa serpentiiniä, kun halusin vähän vauhdittaa taas. Huomattiin, että Jay on alkanut lukea rataa jo aika kivasti, heti kun kerron kädellä mihin suuntaan mennään, niin lukitsee esteen ja alkaa kiihdyttää(!) sinne päin, tosi kiva. Hakee tosi nätisti jo hyppyjä. ja kasaa jos ollaan kääntymässä, pitää vaan itse muistaa alkaa näyttää aikaisemmin ja aikaisemmin. Ei tarvitse kyllä kun pienen käden liikkeen ni on jo menossa, eli tulee vaatimaan tarkkaa ohjausta. Ihan huippukiva treeni oli. Siitä sitten kouluttamaan tokoa ja Sanna vie koirat lenkille, kätevää.

Eilen sitten tehistreenit. Paritreenit vuorossa. Charlotten kanssa olin ja oli melkein samat aiheet molemmilla sattumalta. Seuruuta liikkurilla. Halusin kiinnittää huomiota käännöksiin.Huomattiin sitten jostain syystä Jay alkoi ensinnäkin keulia heti, ja ei meinannut tulla käännöksistä mitään, mutta kun se saatiin aisoihin oli omassa liikkumisessa vähän korjattavaa. En malttanut ottaa omaa aikaani käskytyksellä vaan kiirehdin käännökset. Huomasin itse myös että kävelen vähän epätasaista vauhtia välillä hitaammin ja välillä kovemmin. Pitää nyt valita se oma nopeus. Oikeet oli super, niissä ei huomautettavaa, vasurit ja tk vasemman kautta oli surkeeta.Vas sain korjattua ja namittalla myös tk. Pitää ny kotona ottaa noita käännöksiä vielä lisää. Laitettiin myös kartioita kun Jay niitä kyttäilee, ja niinhän se vähän teki nytkin. Ehkä ois ollujärkevämpi jättää pois kun noissa käännöksissä oli jo hommaa.Samoiten otti jostain syystä nyt vähän häiriötä muista koiristakin. Oisko pimeys, sade, merkit, vaikee treeni, tehneet sen että häiriöherkkyys kasvoi. Hävettää miten vaikeen treenin pienelle tein. Onneks tajuttiin helpottaa ja namitin tosi paljon niei sitten enää huomannutkaan mitään. Jääviä, halusin et katsotaan ne asennot kun en itse näe taakseni. Meni kuulemma ihan ok, mutta sais olla täpäkämpi. Lisäksi tuli myös yksi väärä asento, huoh. Ja jostain syystä Charlotte oli Jaylle tosi pahaliikkuri. otti käskytyksistä tosi paljon häiriötä. ja tehtiinkin lopuksi vain suoraa seuruuta ja käskytystä, ja alkoikin käsky sanalla vain skarppaamaan kontaktia. jesTauon jälkeen vielä ohjatun suuntia leluilla. Oli tosi hyvä, eikä reagoinu juurikaan käskytykseen. Tonne parempi ku sinne.

Illalla ruualla vielä niitä käännöksiä ja oli ihan superit ja aamuruualla kans. Jos nyt ottas kuurina näitä ja jääviä, ja jättäskaukot vähäks aikaa vähemmälle. Ens viikolla kisanomaiset sitten. Ja viikonlopuksi Turkuun mm-tiimeilemään, ja Jaykin pääsee osallistumaan Oilin koulutuksiin. Kivaa.

Niin ja ennen treenejä kävin testailee vesikoira agilityä, ja oli aika kivanoloinen koira. Katsotaan jos kävis vähän lisää treenailee ja sais muutaman startinkin alle.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti