tiistai 27. toukokuuta 2014

villi varsa agilityhallissa

Niinu palasi WAO reissusta takaisin ja me palattiin myös treeneihin flunssan jälkeen, joten parin viikon tauon jälkeen taas Espooseen.  Rata oli tehty eurooppalaiseen henkeen eli esteväleillä oli kikkailtu paljon, välillä oli tosi pitkiäkin vientejä. Ei mitään kauhean teknistä räpellystä, muutamaa välistävetoa lukuunottamatta. Jay oli jotenkin ihan villinä jo halliin tullessa, suorastaan nyki, kun edellinen koira oli tekemässä. Otin pienet lämppätokot taas sivussa ja oli siinäkin melkeen poikittain mun edesssä seuruussa. Sitten se agilityosuus. 2-3 oli välistävetona, ja piti muistaa jo ennen 2 ponnistusta kertoa se välistä veto, muuten ei kummoista. 4 takaa ja siitä backlappina 5 putkeen, tätä piti vähän hinkkaa kun jay sinkoili putkeen, tai tuli 4 hypyn etusiivekkeen ympäri jne. oli tosi kiva kun on juuri tehty tuon hetsaamisen ym suhteen töitä, ja nyt jo Jay näytti ihan villille. ja sitä kuulemma piti saada esiin lisää. putkesta sitten koko hallin poikki muuri, pituus ja kääntö kepeille. ja wau, Jay kääntyi, mutta ihan ei vielä saa koko kroppaansa taipumaan täydestä vauhdista ja meni sit kakkosvälistä ohi. Mutta siis se ilme millä tuli täysiä kepeille ja joka yrityksellä ykkösväliin suoraan. Keppien jälkeen oli aa samassa linjassa takana. eli piti päästä sinne toiselle puolen ja antaa Jayn suorittaa kepit itse loppuun, ja nehän menee. mä voin jäädä seisoo toiseen päähän keppejä. Siitä sitten välistä hyppy ja keinulle, leieröiden muurin ja tuonne 4 hypylle ja siitä muurille ja 5 putkeen. tässä kohtaa Jay villintyi ja alkoi tarjota tuon 12 hypyn jälkeen kaikki kentällä näkyviä hyppyjä. Onhan se hauskaa että koira vaan menee ja katsoo että aha tuolla edessä on hyppy sinne varmaan piti mennä, mäpä käyn hyppää, ja aha tuol onki joku seuraava meen senkin, vaikka mä seisoskelin siellä muurin luona. Sitten putken jälkeen tiukka kääntö okserille, pieni kiihdytys hypylle ja tiukka kääntö takas ja takaakierto ja taas kiihdytettiin ja sitten jarruttettiin. Tämä oli teema. Siitä sitten avokulmaan kepeilla ja wau ihan täydellistä. Tässäkin kohtaa piti jäädä taakse ja käännetiin takaspäin hypylle. Jay suoritti kepit joka kerta loppuun riippumatta mun sijainnista. Vielä muutama hyppy ja pari välisvävetoa loppupätkällä ja päästiin maaliin 28 estettä. hiphei. Kepit mentiin joku 10 kertaa ja vain pari mokaa siinä alun nopeessa sisäänmenossa. Ihan huikeeta. Oltiin kyllä molemmat ihan poikki jäähkälenkillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti