maanantai 2. kesäkuuta 2014

agilityä ja pikkasen tokoakin

Ke tuli käytyä pitkästä aikaa tehistreeneissä. Ollut tehiscuppia ja muita menoja ke niin ei ole tullut itseasiassa melkeen kuukauteen varsinaisissa tehistreeneissä oltua treenaamassa. Ja kylläpä taas näkyi että on vaan yksin tehty pitkään. Otin liikkuroituna ensin jääviä, ei ottanut häiriötä paljoakaan liikkurin käskytyksestä, luoksetulo, kerran tais vähän nykäistä, ei enää toistoilla. stopissa ei tule nykäisiä vaan sellanen käskysanan jälkeinen jännitystila. eli virittyy kuin pianon kieli ja odottaa sitä käskyä. Sitten noudon heittoja, näissä nyki tosi paljon. Lopuksi sannan liikkuroimana seuruuta, ja otti ihan ylipaljon häiriötä. Vilkuili tosi paljon. Tehtiin niin että sanna käskytteli ja mä en totellut. Toistolla pelkkiä aloituksia ja oli jo aika hyvä ja pääsi taas jyvälle hommasta. Huomaa että tullut viimeajat treenattua lähinnä agilityä.

No siitä sitten sopiva aasinsilta agilityyn. lauantaina käytiin Sannan kanssa räpsimässä valokuvia. Lisään tähän kotona jos muistan, kuvia. Kontakteja, keppejä, sellasta peruskivaa. Sunnuntaina oli sitten hskh kouluttajien koulutusta, ja mä myös mukana. Uusi tuttavuus kouluttajana, ei muuten, Ville Liukka kouluttamassa. Ihan jees juttuja, ei mitään tajuntaa räjäyttävää, mutta hyvin perusteltuja juttuja. Huomaa että on opettaja, osaa selittää asiat tosi hyvin. Hienot teoriapaketit oli kasannut meille, mistä plussaa. Itse treeni jayn kanssa meni ihan jees. Ehkä vähän painoi molemmilla jaloissa illalla tehty 10km lenkki. Jay ei kuulemma osaa takaakiertoja. Mulla oli hieman ajatusristiriitaa tekniikan kanssa, jolla Ville halus mun tekevän. Mun ajatukseen vaan ei uppoa että takaakiertoon pitäisi lähettää vastakkaisella jalalla ja koiranpuoleisella kädellä. Mulle on päähän taottu niin syvään "takaakierto ohjataan koiranpuoleisella jalalla". Ja kun videolta katsoin, niin se missä ohjaan omalla tavalla oli aivan hyvä suoritus. Sain Jaylle vain kieltoja aikaiseksi tuolla vastajalan käytöllä. Myös ristiriitaista oman ajattelun kanssa oli pakkovalssin ohjaaminen ilman toista ohjaavaa kättä viemässä koira hypyn yli, tai välistävedot täysin peruuttamalla. En saisi myöskään niin paljoa auttaa koiraa ja viedä liikkeellä vaan koiralle pitäs antaa enemmän vastuuta. Mutta katsotaan nyt mitä otan omaan treeniohjelmaan ja mitä en. Kaikkea voi kokeilla ja jos ei toimi niin sitten ei toimi. Hyvä kouluttaja kyllä ja voin mennä joskus toistekin, nyt kun tietää ajatuserot, niin osaa suhtautua asioihin toisella tapaa. Kepit meni treeneissä tosi hyvin. mentiin kahdesta eri suunnasta joten sain molemmat sisäänmenot testattua, ja nyt oli varmempi taas avokulma.

Tänään pääsee vielä niinulle, sitten vielä yksi kerta juhannuksen jälkeen, ja ne oli sit taas siinä. Sitten mennään omillaan taas. Katsotaan nyt milloin saan kisavalmiiksi. Epiksiin voisi mennä kokeilemaan, ja sellaisia onkin jo suunniteilla. kivaa. 10 päivää ja mulla on kisaikäinen koira.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti