On se kumma juttu tuo naksutin. Ei tartte kuin ottaa se käteen niin Jay alkaa tarjoamaan asioita. Ja vielä viime viikolla sanoin, että ei tää pentu tarjoo koskaan mitään. Eilen oli sitten ajatuksena jatkaa lentsun läksyjä ja tehdä peruuttamista, no lopputulemana mulla on pentu joka syöksyy taaksepäin maahan ja laittaa pään hienosti maahan. Ei ihan se lopputulema mitä piti, mutta kun lähti tuohon suuntaan tarjoamaan, niin vahvistetaan nyt sitä sitten. Kunhan pennulla on kivaa. Illalla oli vähän ajatuslukkoa, joten en mitään muuta uutta keksinyt, käytiin me hihnalenkillä ison tien varressa uudessa kohtaa missä ei oo ennen menty, ja pentu pentele keksi että kun bussipysäkin kohdalla meni auto ohi ni minäpä yritän singota sen perään. Kyllä sai kuulla kunniansa, autoja et ala todellakaan jahtaamaan. Varmaan vain joku reaktio kun puskan takaa joku meni nopeasti ohi.
Sanna yritti sitten Saran kanssa ottaa jotain kaukoja ja pa:ta, niin samantien kun Sanna naksautti hihnan irti, aloitti Jay järkyttävän metelin. MINÄ KANS, minäkin haluun treenata. miks toi saa treenata ja minä en. kyllä siinä ohikulkijat katselivat, että mikä eläinrääkkääjä tääl on liikkeellä. No on sillä ainakin treenimotivaatiota. Ja ahne se on. Aamuruualla Selma söi taas sit omaan tahtiinsa siipeään eli sikahitaasti, niin Jay kun pääsi siiven vainuun, niin siitä alkoikin mekkala, pikkasen on ahne tyyppi. Sai Selmalta napattua puolikkaan siivenkin ja painui pihalle syömään muristen.
Kalenteri alkaa näyttää muuten ensi kesän osalta ja Jayn kannalta aika mukavan tilavalta. Olen onnistunut karsimaan lähestulkoon jokaisen velvoitteen pois. En kouluta agilityä, en kouluta tokoa, Hups jäi pois aluevalmennuksesta (siitä ei sen enempää enää), ei ole kisasuunnitelmia kenenkään kanssa. No Selma pääsee ehkä syksyllä jonkun tokokisan kokeilemaan, mutta muuten saan nautiskella pennun kanssa treenailusta. uh, ihanaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti