Eilen sitten Turussa Jaakolla treenaamassa hskh porukalla.Olipa tosi mahtava reissu. Tosin ei me päästy Jayn kanssa 6 estettä pidemmälle, mutta ajatuksissa taas valovuosi eteenpäin. Saman läksyt periaatteessa kuin kesäkuussakin, eli pitää saada Jay röyhkeemmäksi. Jay on kuulemma kuin partiopoika, aina valmiina tekemään mitä sanotaan juuri niin kuin sanotaan. Nyt pitää saada koira vähän sikailemaan, ja tekemään omia ratkaisuja. Sais vähän komentaakin tai karkaillakin. Tekee kyllä ohjaukset tosi hyvin, mutta liian tarkasti. Toinen ajatus oli, että pitää saada nyt jahtaamaan minua ja toisaalta myös irtoomaanrohkeemmin. Eli vaikka ei oo kiinni minussa, niin silti on vähän kiinni ja kysyy lupaa et saako mennä. Eli vähän niin kuin irtoaa näennäisesti. Kiltti koira. Mun pitää taas alkaa antaa enempi itsestäni. Ohjausteknisesti ei ollut mitään ongelmaa varsinaisesti. Tuli muidenkin treenejä seuratessa taas miljoona ajatusta lisää, mutta pidetään ne omassa päässä.
Jäätiin sitten vielä treenin jälkeen tunniksi juttelee Jaakon kanssa kisaamisesta ja nuoren koiran opettamisesta, ja siitä miten se seuraava koira ei koskaan ole samanlainen kun se edellinen. Pitäisi aina muistaa kouluttaa juuri sitä koiraa mitä kouluttaa, eikä ajatuksissa sitä omaa unelmakoiraansa. Oman koiran puutteet pitää muistaa ottaa huomioon ja yrittää elää niiden kanssa, koska muuten ei tule elämästä mitään. Sitten kun osaa nauttia kaikesta täysillä vaikkei oliskaan täydellistä niin asioista voi alkaa oppia ja kehittyä ja niistä voi tulla lähes täydellisiä. Ja juuri se, että yleensä ihmisellä on elämän aikana vain se yksi THE koira, ja pitäs unohtaa verrata sitä muihin.
Kotona joskus klo 12 ja aamuksi töihin, mutta on se sen arvoista. Tänään sit niinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti