keskiviikko 7. elokuuta 2013

pientä kivaa

Illalla Ojangossa agilityä kouluttamassa, ja sen jälkeen pienet treenit molemmille.

Jay teki ensin. Selma sai odottaa tolpassa, Sara samaan aikaan samalla kentällä, eipä kiinnostanut Jaytä tippaakaan, vaikka oli ohjatun kapulaa ym härpäkettä kenttä täynnä (Sannalla oli oli kouluttamista, ni kai siellä joku häiriötreeni taas oli ollut). Jay aloitti seuruulla, ensin aktiivista perusasentoa, no ei menny ku sekunti ni Jay älysi jutun juonen. Pallo on nyt seuruussa pop. Otin nopeampaa kävelyä, käännöksiä, sitten juoksuseuruuta, ja tämä oli ihan super, Jay tuli jalkaan liimattuna kaikki käännöksetkin, oli jopa paremmat ku normiseuruussa, ja pysähdyskin ihan samalla askeleella. Piti sit yrittää Sannalle esitellä, ni ei ollu ihan niin hyvä pätkä enää, mut menossa sinnepäin ollaan. Hidasta kävelyä, tässä lähtee edistämään vähän, mutta käsijarrulla pysyy ihan hyvin. Vasuri oli tosi hyvä hitaassa nyt. Vähän pyörähdyksistä mah, oli ok. liikkeestä ei niin hyvä, mutta avulla tosi hyvä. Tolpan kierroista stoppeja, käsimerkillä, oli hyvät, suullisella otti vielä yhden askeleen. Kierrosta sivulle, tömps. Noutojutskia kierrosta, kapulan nostoa siististi. Ottaa hyvin tolpan takaa, muuten potkii jaloilla vielä. Vauhti hyvä. Luoksetulo Saran ohjatun läpi, ei kapulat kiinnostanut. Tunnari Sannan jättämään kasaan, joka penkin vieressä. Oma n 10cm päähän vieraista. Meni vasemmalta kasalle, oma oikeella, haisteli läpi ja heti kun oman kohdalla otti varmasti ja palautti. Mahtavaa.

Selman kanssa viereiselle kentälle, kun joku oli jättänyt ruudun valmiiksi, jännä kun porukka jättänyt tänä kesänä merkit hujan hajan pitkin kenttää, no valmis ruutu ei meitä haittaa. Käveltiin kentälle, ruutu etureunassa, joten käveltiin ruudun läpi, ja sanoin Selmalle katso ruutu. Mentiin merkille ja lähetin ruutuun, ja sinnehän se meni, ja vielä takareunasta yli. Olinpa onnellinen! Piti sit ahnehtia, kävin laittaa maahan ja loppuosa, sitten uusi yritys, ja nyt pudotti raville puolessa välin. Eli Selmalle ylläripalkalla yhtä ruutua, niin että on valmiina. Luoksetuloa, piti kokeilla vähän jalkojen kantavuutta, stoppi valuu noin 15m. eli kunnes saa hidastettua vauhtiaan tarpeeksi. maahanmenon jäi seisomaan. Istumnen oli paras ikinä, ja toistolla myös, ihan super. Hyppynouto, nyt karkaa sitten hypynkin yli noutamaan, onneks ei oo kisahaaveita, vai onko? Metsku isolla, ei meinannut löytää, kun löysi toi sen vähän roikottamalla. Nyt jos ois nuo jalat paremmassa kunnossa niin ilmoittaisin kisoihin. Taidan ottaa myös Selman mukaan Lentsun viikonloppuun, ja saa vaikka vuorotella Jayn kanssa tai jotain. Jäi niin hyvä mieli kun se on taas innoissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti