maanantai 5. elokuuta 2013

Myytin leirillä

Perjantaina se sitten koitti kauan odotettu päivä. Olin perjantaina jo lomalla, joten aamupäivä meni kaikessa rauhassa pakkaillessa ja koiria lenkittäessä. Jessica tuli hakemaan yhden jälkeen ja suuntasimme kohti Uuraisia. Matka meni tosi mukavasti. Jay matkusti Myyn kanssa häkissä. Perillä oltiin joskus kuuden pintaan, parin pysähdyksen taktiikalla. Illalla vielä kaupasta leirin ruokaostokset + juomat.

Illalla sitten vielä esineruututreenit, ja Jay korkkasi myös pk uransa kahdella esineellä. Oli kuulemma ihan luonnonlahjakkuus tässä osiossa. Tein molemmat niin että käytiin yhdessä kävelemässä alueen reunoja myöden ja heitin esineen (lapanen ja hiiri) alueen keskustan suuntaan ja sitten Jayn kanssa yhdessä lähtölinjalle ja siitä lähetys kohti esinettä. Molemmilla kerroilla esine löytyi todella nopeaan. Tätä voisi tehdä useamminkin. aika kivaa oli. Samalla sai kätevästi esineruudun perusoppimäärän kun seurasi kokeenempien treenit läpi. Ilta meni sitten maailmaa parannellessa ja tikkaa heitellen. Jayn kanssa käytiin vielä rannassa uimassa.

Lauantai aamuna sitten aamiainen kasilta ja suunta kohti jälkimetsää, joka oltiin katsottu Jessican kanssa illalla tullessa. Kävin itse Harrin perässä kävelemässä kun koira teki jälkeä. Ai että oli kovasti marjaa metsässä. Siitä sitten läheisen kartanon pihalle, ja kävin kysymässä luvan jälkeen, ja teimme muutamalle koiralle nurmijäljet. Päätin tuossa kohtaa että teen Jaylle sunnuntaina saman homman. Siitä sitten suunta varuskunta alueelle Tikkakoskelle ja hakumetsään. Jay pääsi viimeisenä koirana hakuilemaan, kolme maalimiestä oli piilossa ja löytyivät aika hienosti. pätevä eläin. Oli metsässä kuin kotonaan. Itse olin pariin otteeseen maailmiehenä kokeneille ja muuten aika meni mukavasti jutustellen. Sitten päästiin vihdoin tokoilemaan. Tosin en viitsinyt Jaylle paljoa enää ottaa, kun oli pitkä päivä takana. Kehääntuloja, liikkeiden välejä katsottiin vähän ja niihin pitää saada aktiivisuutta lisää patsastreeneillä. Vielä suorapalkka ruutuun. Ja illalla vietettiin taas hauskaa aikaa saunoen ja jutustellen, ihan mahtavaa porukkaa.

Sunnuntaina sitten aamulla Jaylle se jälki, vähän meinasi tulla mutkia matkaan kun Jessican autosta oli yön aikana rengas tyhjentynyt, ja aikatauluun tuli pientä säätöä. Jay teki tosi upean jäljen, palkka joka askeleella ja suora. Tämäkin voisi olla Jayn harrastus joskus. En enää viitsinyt hakumetsään mennä Jayn kanssa, vaan jäätiin pienellä porukalla tokoilemaan. Otin Jayn kanssa vähän seuruuta, jääviä, merkkiä, ruutu (eri suunta kuin edellispäivä, nyt kohti rakenusta). Jay pääsi taas uimaan rantaan. Huoneiden ja muiden alueiden siivoukset hakuporukkaa odotellessa. Tein vielä pikkuisen kaukoja ja puun kierroista stoppeja odotellessa, kun olin hetken aikaa yksin, kun lapsellisten piti päästä lapsia hakemaan hoidosta ja loppuhakuporukka oli metsässä. Kuuden aikaan päästiin sitten Sennin kanssa kohti Helsinkiä, pieni pysähdys Tampereella kun Sansa jäi sinne hoitoon, matka meni kuin siivillä jutustellessa koirajuttuja.

Oli kyllä ihan mahtavan kiva leiri. Tosi kiva oli nähdä taas myytinläisiä, ja tutustua uusiin tuttavuuksiin. Kiitoksia vielä Jessicalle järkkäilystä, Heidille ruuanlaitosta, Susselle tokoiluseurasta, ja kaikille mahtavasta seurasta ja kivasta viikonlopusta, ensi vuotta odotellen.

Nyt pitäs sit alkaa miettiä mitä Jay haluaa harrastaa agilityn ja tokon lisäksi. Paimennus olis tosi lähellä sydäntä, mutta nyt nuo metsälajit vähän vetäisi puoleensa, onko se haku vai jälki en tiedä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti