keskiviikko 15. tammikuuta 2014

agiepiksissä

Jay pääsi osallistumaan agitehiksen järkkäämiin agiepiksiin, kun putkirallin ikäraja oli 12kk. Jay on jo 13 kk, niin voitiin hyvillä mielin mennä katsomaan kisafiilistä. Täytyy kyllä sanoa, että onpa mahtava kisakaveri. Jay hengaili kuin kotonaan, riekkui, makoili, leikki, vaikka hallissa oli ihan järkyttävä härdelli ja mekkala. Tietäähän sen kun puolikkaalle treenikentälle änkeää agilitykisojen verran porukkaa. Aivan mahtava kokemus silti, ja maaliskuussa otetaan uusiksi. Putkirallissa on nimensä mukaan vain putkia. Eka rata meni hyllyksi kun luki mun ohjauksen alkavaksi pakkovalssiksi ja meni väärään päähän putkea, tokalla saatiin jo hyvä suoritus ja nolla, upeaan aikaan. Oltiinkin kotiin lähtiessä kahdeksan jälkeen vielä ykkösenä Jayn kanssa, mutta eiköhän sieltä joku kisaava ole mennyt loppuillasta ohi. eipä tuon väliä. Aivan mahtava suoritus pentukoiralta. Kovasti ihmiset ihasteli. Harmi kun seuraavat epikset on maaliskuun alkupuolella, niin ei saada vielä mölliradalle osallistua, olis eilinenkin rata ollut just hyvä Jaylle. no sitten ulkokauden alkaessa kierretään kaikki epikset läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti