sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uuden paikan treenit

Tehisporukalla lähdettiin Janakkalaan treenailemaan oikeen ajan kanssa, vuokrattiin koko halli kolmeksi tunniksi, ja lopulta meitä pääsi paikalle 5 kaikkien sairauskarenssien, työesteiden ym jälkeen. Mutta me nautittiin ekstra ajasta. Kaikki teki 2 x 15min + paikallaolot ym säätö.

Jayn eka setti. Lähinnä leikkimistä ja palkkaamista. Otin kehäänmenoja palkaten, liikkeiden välejä palkaten, vähän seuruuta. Sitten heittelin paljon lelua että sain juoksemaan uudella alustalla (joka tosin oli tismalleen sama kun ojangossa, mutta silti periaatteesta). Vähän stoppeja. Ruutu evl:nä suorapalkalla. Oli tosi hyvä. Muutenkin asenne halliin tullessa oli ihan kuin ois kotonaan ollu. Jay on kyllä tosi kivasti orjentoitunut siihen että kun mun kanssa mennään jonnekin ni se tarkoittaa kivaa tekemistä yhdessä, vaikka itse kehunkin. Mutta tosi hyvin oon tähän mennessä onnistunut projektissa nimeltään Oikee Asenne. Mä jaksan joka päivä kehua ja olla ylpee tuosta eläimestä, ja silmät kostuu kun ajattelenkin miten taitava se on jo nuoreen ikäänsä nähden, vaikken ole oikeesti vaatinut vielä mitään. Nyt meillä on projektina Avo seuraavat puoli vuotta, tai ei ees oikeesti oo, mutta kun kerran sm joukkueessa ollaan avoimessa, niin oishan se kiva voittaa, ni viime vuoden hskh avo voitto uusiutuu :) onhan meillä toki Suomen parhaita avo koirakoitakin tällä hetkellä (pikkasen on muuten kova itseluottamus, mut mitä tuon väliä) Eka setti siis piti hauskaa uudessa hallissa.

Toka setti. Avo, paitsi kaukot. sääntökirjan mukaan läpi. Paikallaolo sitten lopussa erikseen. Videolta näkyypi tän hetken tilanne, niille kelle sen näytän :) . Uusi paikka toi aika paljon levottomuutta kaikkeen. ja tietty toi eka setin riehuttaminen. Seuruussa keulii, ja taipuu jalan ympäri. jäävien pa on vino (tämä on alkanut nyt toistua, muista korjata). Luoksetulo oli tosi kiva, ja hyppyyn olin tyytyväinen. Noudossa oli vähän saalistamisen makua, mutta ehkä ennemminkin kropan hallintaongelmaa. etujalat edellä kapulaan siis. mutta ei näyttänyt nyt saalistamiselta. vino pa.

Oli ihan mahtavan kivaa käydä tuolla treenailemassa, vaikka olinkin haastajatehiksestä ainoana paikalla. Ensi kerralla sitten loputkin paikalla. Helmikuussa sitten kotihallissa vieraiden koirien kanssa kisaharkat. Ai niin ja ensi viikolla on kisamainen tehiksessäkin. No vertaillaan sitten tuohon. :)

Käytiin sitten vielä iltapäivällä katsomassa agikisoja, ja voi että tekee mieli kisaamaan. Suomalaisen radat oli mielenkiitoista vääntämistä. Sellaisia liikkuvan ohjaajan ratoja, mutta ei kovasti irtovalle koiralle sopivia. Ja näin vielä Jayn siskon Draamankin, kylläpä tuli niin paljon äippä Nyyti mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti