torstai 2. tammikuuta 2014

uutta vuotta mennään

Uusi vuosi toi tullessaan jotain uutta ja paljon vanhaa.

Treenailut jäivät yskän ja karenssin takia tosi vähälle, vaikkakin kelit ulkona sallii hyvinkin treenaamisen. Mökilläkin tuli käytyä, ja pientä treeniä sielläkin otettua. Jay on ollut noista pienistä lyhyistä treeneistä ihan fiiliksissä, ja jatketaan kyllä niitä nyt kevään mittaan kotona muutenkin. Eli jätän nyt vähän vähemmälle pitkät setit ja lisään paljon lyhyitä settejä. Toki pitää ottaa niitä kunnon settejäkin, ettei mene ihan hektiseksi koko touhu. Uutena vuotena otin rakettien jo paukkuessa ennen kuutta, pihalla pienet treenit ja Jay ei välittänyt paukkeesta tippaakaan. Halusi vaan treenata.

Uuden vuoden päivänä aloitin sitten vihdoin hyppytekniikan treenaamisen. Perussarjaa muutaman kerran ja sitten laukan pidennystä. On jo hetki mennyt aikaa kun viimeksi noita tehnyt ylipäänsä, niin pitää taas kaivella muistella mitäs kaikkee niihin kuuluikaan. Jay meni tosi hienosti ja hyvällä tekniikalla. Katse alhaalla, hienosti kasaten. Tosi hyvä ja luontainen hyppytekniikka mun mielestä. Pitäs käydä varmaan joku kerta tässä keväällä Vapun syynissä. Otin samalla myös kontaktitreeniä, kun toin syksyllä ojangosta kontaktin pätkän, ja laitoin sen nyt vaan maahan nurmelle. ja Jay tykkäs mennä heti tarjoamaan siihen kontaktia, ennenkuin ehdin mitään sanoa edes. Vähän puun kierron kautta myös ja suoraan hetsaten. Kovalla vauhdilla tuli läpi, kun on vain metrin pätkä ja liukaskin, niin ei vaan voinut pysähtyä. Pitänee tuoda toinenkin pätkä vielä romukasasta niin voisi onnistua paremmin.

Sunnuntaina pääsis vihdoin treenailemaan halliin, ja maanantaina jatkuu niinun treenit. Sain sovittua niin että käyn joka toinen viikko, niin on edes jotain ohjattua treeniä luvassa. Turun yksäreistä ei ole vielä mitään tietoa, mutta toivotaan nyt että joku vuoro edes irtoaisi.

Tokon suhteen avon liikkeet on nyt kivalla mallilla, ja olenkin treenannut enempi nyt palasia ylemmistä. Katsotaan sitten milloin mennään hakemaan kisakokemus avosta, niin tietää millä mallilla kisaolosuhteissa. Onneksi on muutama hyvä kisaharkka keväälle luvassa, niin saa arvokasta kokemusta ennen sm kisoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti