Viikonloppuna oli sitten valmennusrenkaan näyttökoe, jonne kaikkien yllyttämänä sitten menin. Syksyn mittaan useat eri ihmiset tulivat kannustamaan, ja patistamaan meidät renkaan näyttöön. Olin itse jo jossain kohtaa päättänyt etten sinne tänä vuonna hae, mutta sitten yllytyshullu on yllytyshullu. Tulipahan käytyä toteamassa oma taso. Ja samantien voikin toeta, ettei ihan tuolla tasolla vielä olla, toki sen tiesin jo mennessäkin, mutta on ne huiput vielä kuitenkin valovuoden edellä.
vajaa 8 vuotta sitten kun aloitin tokoilun parissa puuhastella schapendoes treeniporukan innoittamana Saran kanssa, ja sen jälkeen Selman kanssa, En olisi ikinä pystynyt kuvittelemaankaan itseäni tuolla. Suorastaan hulluna oisin pitänyt. Vaan miten kävi, tuli Jay ja opetti mulle miten hommia tehdään, ja sieltä sitten itseni löysin. En voi kyllin koskaan kiittää Lentsua kaikesta tokoiluun liittyvästä, niin suuri innoittaja ja esikuva on mulle kaikki nämä vuodet ollut. Jos en olisi 6 vuotta sitten mennyt schapendoes yhdistyksen leirille ja Lentsun tokokoulutukseen, olisi varmaan koko laji jäänyt taustalle, agilityn jyrätessä kalenteria, jos Lentsu ei olisi ottanut minua mukaan MM-tiimiin (tuolloin vielä ilman treenikoiraa, kun Jay ei ollut edes syntynyt), olisi treenaaminen jäänyt varmaan puuhastelutasolle. Ja sitten takaisin sinne näyttöön.
Näyttö pidettiin tänä vuonna Lahdessa Oilin hallilla (vitsi miten siistiä olisi jos olisi oma halli), jossa käytiin pienellä porukalla treenailemassakin alkuvuodesta pari kertaa. Tosin itseltä jäi juuri ennen näyttöä treenit väliin, kun piti toipua osteopaatilla oiottua kroppaa (Jayn törmäily karsinnoissa olikin aika iso), eikä itseasiassa paljoa tullut muutenkaan viikolla treenattua tuosta syystä. Alkuun arvonta sain nron 7, toka paikkiksen eka. ihan kiva paikka. Viereen tuli Mirjami Kengun kanssa, joten sai turvallisin mielin mennä paikallaistumiseen. Muutenkin koko paikkisrivi oli aika hskh painotteinen, oli muuten historian suurin hskh edustus tuolla, kun hskhssa treenaavia tai kouluttavia hakijoita taisi olla ainakin 6 koirakkoa 14:stä. Jay tuntui taas vähän levottomalle, kuten Porvoon kisoissakin. Juuri ennen istumisen alkua päätin vielä korjata asentoa vähän ja jäi sitten vähän leveälle etujalat, ja sitten Jay vilkuilikin sivulle vielä, ja liikkuri ilman sen kummempia kertomisia missä piilo on ja miten sinne mennään, käskikin vain jättää koirat. No hoh, arvasin jo kuin käy, joten kun olin piilossa, oli Jay mennyt maahan. Kylläpä otti päähän, tässä se sitten oli meidän osalta tämä näyttö. Sitten aloin itseni psyykkauksen, vakuuttelin että ei se haittaa. Olinkin about unohtanut tuon kehään päästessä. Valmistelin sitten koiran yhtä koiraa liian aikaseen, ja tuomarit (3) pitivät kahvitauonkin vielä juuri ennen Jaytä, joten valmistelin koiran kehään kolmeen otteeseen. Ja aika levottomasti sinne sitten mentiiin. Oma kapula piti vielä viedä, kennelyskä epidemian vuoksi.
Aloitettiin seuruulla, ja pitkällä juoksusuoralla, koko kentän läpi. Ja taas sama moka ekoilla askelilla Jay oli ihan kuutamolla. Nyt tuo kohta kuntoon. Sitten rämmittiin se seuruu läpi, välillä tuntui kyllä oikeasti tosi hyvältä se seuruu, mutta olipa vaan pitkä kaavio. ja ärsyttäviä kolmen askeleen siirtymiä. Sitten piti vielä miettiä miten pitää liikkua, kun jos tulee juoksusta täyskäännös seis, ja liikkuri sanoo vaan liikkeelle mars, niin jatkaako juoksemista vai vaihtaako normaalille, no ekat koirat vaihtoi , joten sillä mentiin. Huomaa muuten että kun on liikkuroinut paljon, niin kiinnittää tosi paljon huomiota liikkurin käskytykseen ja toimintaan. pistää merkille kaikki ne asiat mistä on liikkuripäivillä muistuteltu. En näköjään ollut ihan kunnolla kuplassa kun ehdin tuollaisiakin miettimään. Seuruusta mentiin luoksariin. tuomarit kommentoi lappusiin tosi pitkään (ja siitäkin kehän ulkopuolella naureskeltiin, että mitä pidempään kirjoittaa niin sen huonommin menee, joten tarkkailimpa sitten sitäkin joutesssani, hah) En saanut mitään biisiä päähän pyörimään, mutta muistin sentään koiran hyvin ja juttelin Jaylle odotellessa, ja Jay tuijotti kuin transsissa, laitoin väleissä maahan odottamaan, toisin kuin moni ennen minua kehässä ollut oli pitänyt koiraa vierellä.
Luoksari, päätin ottaa suullisen käskyn, on omasta mielestä parempi tällä hetkellä. Astuin sitten jätössä Jayn varpaalle, ja tästä sitten koira oli noussut istumaan. stoppi valui ehkä pikkasen. Jay on tuolla alustalla tehnyt kyllä tuollaisia varovaisia stoppeja, on todella pitävä alusta ja ei näemmä halua tehdä lukkojarrua tuolla. eli ok siihen nähden. Maahanmeno myös sellai varovainen. sivulle ok.
Ruutu. tässä taas odottelua ja virittelin merkkiä, ja Jay bongasi jo ruudun. eipä mitiä, oikeelle päin mentiin niin on varmempi merkki. Meni ok vauhdilla jäi vinoon kohti ruutua stopissa, kovaa ruutuun ja tosi kivasti takareunaan ja nätisti alas, tuli vielä sivulle kivasti, annoin apua tosi pitkällä pään käännöllä, kun tuomarit kerran halus tuossa kohtaa tuijottaa vaan koiraa. Tämä oli hyvä.
Nouto. kahden tötsän väliin piti asettaa. Liikkureille oli tosi tärkeää että koiran asettaa millilleen samaan paikkaan (luoksarissakin aseteltiin tosi tarkkaan sinne reunaan), joten piti vähän värkkäillä. Jayllä alkoi jo vire olla vähän palkanodotuksen suuntaan. Kapula pomppi tosi kauas, ja Jaylle kävi työtapaturma kun alusta ei luistanutkaan kuin ojangossa, ja törmäsi kapulaan ja hukkasi hetkeksi, kovaa meni mennen tullen. EI sitten meinannut irrottaa kapulasta, aika yllättävää. Juuri kun olen saanut nostot kuntoon, niin tuli pari kuukautta takapakkia.
Kaukot, jossain tässä kohtaa vielä astuin uudelleenkin varpaille ja meinasin kaatuakin itse koiran päälle. ihme törmäilyä. Tötteröiden väliin taas tarkasti aseteltuna. Teki ihan oman tason kaukot, vähän tuli eteen.
Kehästä pois tullessa tuumasin että nyt jäi kisat ja treenit vähäksi aikaa. Alkaa koirassa näkyä liika kisamaisuus tosi pahasti, ei ole päässyt treenaamaan asioita kunnolla, ja kaikki alkaa mennä takapakkia. Muutama kaverikin tuli samasta asiasta puhumaan, että pitäskö pitää kisataukoa ja unohtaa sm kisat ym. Meinas alkaa jo v---a kaikki työ mikä on tullut tehtyä, ja sitten pitää mennä kaiken maailman näyttöihin ja karsintoihin, kun olisi voinut keskittyä vaan treenikalenteriin ja käydä tekemässä ne pari täsmäisku koetta. No tähän tietty vaikuttaa myös se että kun niitä hiton kisapaikkoja ei vaan saa ja pakko mennä sinne ja silloin kun sattuu pääsemään. Kalenterissa lukee tosin edelleen oman seuran kisat maaliskuussa, ja katsotaan sitten edellisiltana mikä on fiilis. SM kisat taidan jättää kyllä tältä vuodelta väliin ja treenaan sitten uudet säännöt kuntoon ja menen ensi vuonna. kyllä ottaa nuppiin. Piti vielä jäädä loppupäiväksi hallille sannan kisoja katsomaan, tosin teki hyvää, kun oli hauskaa seuraa ja sai unohtaa koko näytön. Kotimatkalla ajellessa sitten tuli mietittyä asioita. Ollaan päästy ihan huikean pitkällä huikean lyhyessä ajassa, ja nyt se raja tuli vastaan. Mietin jo hetken että en edes treenaa pariin viikkoon tokoa, ja mietin asioita, mutta sitten tuli taas ne ajatukset, että perustasollaan Jay osaa kyllä liikkeet, pitäisi vaan ne pienet tekniset seikat korjata kuntoon. Mietin että voisin tosissaan alkaa keskittyä agilityn treenaamiseen ja toko saa jäädä kakkoseksi. Nyt olen taistellut ajatuksen kanssa että kumpana päivänä kysyy, niin toinen on ykkönen. Olin tosi pettynyt itseeni. Jay on edelleen juuri niin taitava kuin se on opetettu. Nyt pitää myös miettiä, haluanko oikeasti tokossa sille tasolle, missä nuo muut taitavat koirat tuolla oli, ja kun asiaa mietin, niin kyllä minä haluan. Ja se vaatii nyt treeneihin vähän ajatustavan muuttamista, pitää alkaa sitä pilkkua viilata pikku hiljaa. Hauskanpito ei enää riitä. Onneksi Jayllä on niin hyvä asenne tekemiseen että kestää kyllä vaikka mitä. Mutta tuota paljoa kisamaisuutta ei ne liikkeet kestä. Alkaa tulla koiralla vireen nousemista, olettamista, kuuntelemattomuutta.
Nyt pilkotaan liikkeet paloiksi, ja aloitetaan hommat vähän eri kantilta, siltä millä aloitin jo vuosi sitten, mutta syksyn mittaan se jostain syystä on vähän jäänyt.
Mietin myös jo että pitäiskö jättää tämäkin puinti vähemmälle, ja pohtia asiaa vaan yksinäni kotona ilman muille jakamista, mutta tulipahan kirjoitettua, ei ole pakko.
Onneksi tänään pääsee huippuagilitytreeneihin ja huomenna lisää, ja viikonloppuna agikisoihin. unohtuu jo tämäkin reissu. Mutta toisaalta lainatakseni jälleen vanhan bändini biisin sanoitusta " I rather regret something that i have done, than something that i have left undone" eli mieluummin kokeillaan ja kaadutaan, kuin jätetään tekemättä kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti