tiistai 24. helmikuuta 2015

Samalla asenteella tulevaisuuteen!

Siinä Elinan kommentti eilisillan treeneistä. Ei vitsi että oli kyllä taas niin sairaan kivaa. aivan mahtavaa! Teemana oli kokonaisuus ja toteutus ensin ilman koiraa rata virtuaalikoiran kanssa, ja kellotettiin se, ja sitten koiran kanssa. Heti sain sapiskaa kun en ohjannut virtuaalikoiraa vaan kiirehdin ohjaamaan vaan esteitä. pari kertaa piti mennä ennenkuin kelpasi, aika pätkällä oli ensin jotain 23sek ja sitten kunnolla virtuaalikoiran kanssa mentynä 27. ja lopulta Jayn kanssa 28. Virtuaaliohjaus ja koiran kanssa ohjaus oli sekunnin sisällä toisistaan, joka oli aikas hyvä. Sitten jatkettiin Jayn kanssa. Kahdessa pätkässä koko rata. eli ekat 16 ja sitten 14-29. Ekalla pätkällä ehdittiin kokeilla kepeille vientiin paria eri ohjausta. Pakkovalssilla kepeille oli itselle taas vähän oudompi kun meinasin jäädä kiinni edelliseen hyppyyn enkä luottanut linjan tuovan suoraan kepeille. loppuosan pätkä meni ekalla jo aika hyvin, ja sitten sain läksytystä taas kiirehtimisestä, enkä katso taaskaa koiraa. Heti kun otin kunnolla kontaktin koiraan, muuttui ohjaus rauhallisemmaksi ja täsmälliseksi ja kiire jäi pois. Ihan huikean hieno ja hyväntuntuinen pätkä.

A on nyt sitten pohdinnalla vaihtaako vai eikö vaihtaako, ja todettiin Elinan kanssa että vaihdetaan, mutta vaihdetaan käsky samalla, eli pidetään molemmat. nyt vain sitten treenaamaan. pitää muistaa kriteerit molempiin. Keinu on myös vähän kiikun kaakun nyt.

Ei vitsi mikä fiilis oli treenien jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti