tiistai 3. kesäkuuta 2014

Teemun treeneissä

Eilen oli Niinu kisaamassa purinalla, joten Teemu tuurasi. Olipa mukavan analyyttistä taas pitkästä aikaa. Teemu on tosi hyvä havainnoimaan ja analysoi mielellään suorituksia tosi pienissä osissa. Eipä meillä ollut paljoa pikkutarkkaa pohdintaa, kun ihan selkeitä koulutuksellisia juttuja. Jayn takaakierto on hävinnyt johonkin. En tiedä oliko se Villen treeni vai mikä, mutta nyt ei mennä läheltä taakse sitten millään. Väkiste haluaa ängätä väliin. Ensin Jay alkoi rallatella ja hakea muita esteitä mitä vain oli näköpiirissä, ja tähän pitää nyt tarrata, ei saa enää noin rallatella, vaikka on selkeästi irtoamista ja estehakuisuutta vahvistettu, mutta nyt pitää taas saada balanssiin kontrollin kanssa. Mutta se takaakierto. Rata alkoi kahdella suoralla hypyllä (no about suoralla) ja siitä 180 kääntö kolmosen taakse ja tässä saksalainen puomille. Kakkosesta sivussa vähän taakse oli 10 hyppy, jonka J tietty heti bongasi ja irtosi sinne pari kertaa, ja otettiin sitten este pois, kun edes Teemun edessä seisominen ei estänyt hypylle änkeämistä. Sitten palkkattiin paristi käteen tulosta, ja sitten taas taaksemenosta, ja ei. Edelleen änkesi heti kun läksin edestä pois, ja vaikka oli jo esteen takana, niin tulemaan eteen. ihan mystistä. joku aivobugi tullut. Nyt pitää reilusti vahvistella taas. Toisella kohtaa radalla taas kun oltiin vauhdissa ja ja ois pitänyt lukea välistä, ja hypyt olivat jopa vähän sellaisessa linjassa poikittain että ois pitänyt tulla suoraan välistä, niin mitä tekee J, menee takaa. eli kun mennään kovaa niin taakse tosi herkästi, mutta hitaasi ja läheltä tullaan edestä tai hakeudutaan jonnekin bongatulle. Tuo eka bongaus oli kyl omaa mokaa, kun jäin seisomaan rintamasuunta suoraan sinne päin ja tottakai jos seison paikallaan johonkin suuntaan, jay tarjoaa sillä suunnalla olevaa hyppyä, ja Jay kun oppii jonkun pätkän siitä yhdestä kerrasta niin sepä oli siinä. Olisi pitänyt heti tajuta laittaa peli siitä kohtaa poikki. Muuten treenit meni aika kivasti, vaikkei päästy kun johonkin 15 esteelle, mutta käytettiin tosi paljon aikaa tuohon pohdintaan ja ylipäänsä koulutustapojen pohdintaan. Nyt pitää korjata tuo takaakierto, eikä lähteäkään enää kokeilemaan mitään ristiriitaisia ohjaustapoja, kun tuntuu menevän koira vallan sekaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti